Puuskainen tuuli on tuonut uusia sähkökatkoja

Puuskainen tuuli on taas katkaissut sähköjä Lounais- ja Etelä-Suomessa yön ja aamun aikana, vaikka Ilmatieteen laitoksen mukaan varsinaiset myrskytuulet ovat jäämässä merialueille.

Sähköyhtiö Fortumin mukaan sähköttä on noin 6 000 kotia.

Vattenfallin vikapalvelu kertoo, että sähköttä oli kahdeksalta aamulla noin 400 kotitaloutta lähinnä Hämeessä ja Pirkanmaalla. Hetkittäin ilman sähköä on kuitenkin ollut yli kaksituhatta Vattenfallin asiakasta.

– Tuulen ja lumen tulon takia oksat käyvät välillä johdoilla ja katkaisevat sähköt hetkeksi, kertoo käyttöpäällikkö Markku Vänskä.

Aikaisemman tapaninpäivän myrskyn aiheuttamat viat on Fortumin mukaan saatu jo lähes korjattua. Tavoitteena on, että tänään saataisiin palautettua sähköt loppuihinkin vakituisesti asuttuihin talouksiin.

Sää haittaa myös liikennettä. Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on muuttumassa erittäin huonoksi Etelä- ja Länsi-Suomessa lumi- ja räntäsateen sekä sohjon vuoksi. Lisäksi varoitetaan huonosta kelistä Itä-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla.

Myös jalkakäytävät saattavat olla liukkaita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat