Puun tuonti Venäjältä kääntynyt laskuun

Venäjän puutullit nakertavat jo selvästi raakapuun tuontia Suomeen. Puun tuonti Venäjältä on vähentynyt eniten Vainikkalassa.

Venäjän asettamat puutullit ovat laskeneet rajusti raakapuun tuontia Venäjältä.

MTV:n uutiset selvitti kaikilta suurimmilta raja-asemilta, kuinka paljon raakapuun tuonti on todellisuudessa notkahtanut viime vuoteen verrattuna. Pudotus on merkittävä osin viime talven kehnojen kerjuusäiden, osin puutullien voimaantulon takia.

Muun muassa Vainikkalassa tuonti on suorastaan romahtanut, sillä havupuuta tulee enää yksittäisiä kuormia.

- Koivupuuta tulee noin 1000 vaunua kuukaudessa ja havupuumäärät on huomattavasti pienempiä. Havupuuta tuli heinäkuussa noin 85 vaunukuormaa ja elokuussakin vielä 60 vaunukuormaa. Nyt syyskuun alussa vaunuja on tullut päivittäin vain yksi tai kaksi kappaletta, sanoo Vainikkalan tullin päällikkö Arto Ahokainen.

Havupuun tuonnin tyrehtyminen kielii siitä, että heinäkuun alussa voimaan tullut Venäjän 10 euron puutulli kuutiolta alkaa vaikuttaa.

- Esimerkiksi viime vuonna tuotiin reilut 1,2 miljoonaa kuutiota raakapuutavaraa, mutta tänä vuonna määrät vähevät ainakin 50 prosenttia, sanoo Ahokainen.

Aleneva käyrä piirretään tänä vuonna tuontiluvuissa myös Imatralla, jonka kautta itäpuuta on tuotu ylivoimaisesti eniten maahamme eli noin neljä miljoonaa kuutiota vuodessa.

Raakapuun tuonti on vähentynyt kaikilla raja-asemilla Nuijamaata lukuunottamatta. Puurekkoja on tullin mukaan siirtynyt Nuijamaalle, koska ne eivät jouda seisomaan ruuhkaisella Vaalimaalla. Mutta Metsäteollisuus ry:n mukaan niin puurekat kuin -junatkin katoavat lähes tyystin rajaliikenteestä, mikäli Venäjä toteuttaa puutullin korotuksen 50 euroon vuoden 2009 alusta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat