Puuliitto kummeksuu UPM:n toimia

Puuliitto on tyrmistynyt UPM:n ilmoituksesta ajaa alas Heinolan vaneritehdas ja saha, Kaukaan vaneritehdas ja Parkanon jalostetehdas.

Puheenjohtaja Sakari Lepolan mukaan liitosta ei heru UPM:n toimenpiteille minkäänlaista ymmärrystä. Lepola muistuttaa, että markkinoilla on jo tapahtunut käänne parempaan.

- Mekaanisen metsäteollisuuden elpymisen merkit ovat esimerkiksi Metlan ja Finnveran mukaan jo näkyvissä, ja viitteitä siitä löytyi myös UPM:n viimeisimmästä osavuosikatsauksesta. Jo ensi vuodelle on ennustettu kasvua sekä saha- ja vanerituotannossa että vientinäkymien puolella, Lepola sanoo.

- Töitä näyttäisi tulevaisuudessa siis riittävän näille kaikille tuotantolaitoksille mukaan lukien investointikohteiksi nimetyt Savonlinnan vaneritehdas, Kaukaan saha ja Aureskosken jalostetehdas. Tämä jatkuva lappujen luukulle pistäminen ei kummoista johtamista ole, Lepola jatkaa.

Lepola kritisoi voimakkaasti myös UPM:n saneeraustoimenpiteiden ajoitusta työehtosopimusneuvottelujen kanssa päällekkäin.

- Työnantajapuoli näyttää olevan täydellä rintamalla liikkeellä vetämässä todella kovaa linjaa käynnissä olevia ja tulevia tes-neuvotteluja ajatellen, Lepola toteaa.

Ensin Koneen Matti Alahuhta vaati julkisuudessa palkanalennuksia. Heti perään UPM ilmoittaa tuotantolaitosten sulkemisista.

- UPM:n ilmoittama joukkoirtisanominen on painostuskeinona tulkittava työtaistelutoimenpiteeksi. Mekaanisessa metsäteollisuudessa kuitenkin vallitsee tällä hetkellä työrauhavelvoite, joten osapuolten pitäisi pidättäytyä työtaistelutoimista.

- Tämä ei tule helpottamaan yhteisymmärryksen löytämistä tes-neuvotteluissa, Lepola arvioi.

Puuliitto vaatii, että UPM:n on vastattava jokaisen työpaikkansa menettävän uudelleen sijoittamisesta yrityksen sisällä tai uudelleenkouluttamisesta uuteen työhön.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat