Puudildoja valmistavan suomalaisyrityksen LinkedIn-tili suljettiin: "Uskon, että kyseessä on jälleen joku mielensäpahoittaja"

Kotimainen puudildo maailmanvalloitukseen 7:07
Kotimaiset puudildot maailmanvalloitukseen – katso yrittäjä Tea Latvalan haastattelu Huomenta Suomesta.

Suomalaisen puisia seksivälineitä valmistavan yrityksen Teatiamon LinkedIn-tili suljettiin LinkedIn-palvelun toimesta.

Asia on herättänyt keskustelua Twitterissä. 

Viestissään yrittäjä Tea Latvalalle LinkedIn-palvelusta perustellaan, että sisällön tulee olla ammattimaista, eikä näin ollen Teatiamon sivua hyväksytä. 

– Yksi askel eteen ja 2021 askelta taakse. En jaksa enää, Latvala kommentoi Twitterissä. 

Miksi tili suljettiin nyt?

Latvala kertoo MTV Uutisille, että tuttujen ja tuntemattomien viestit ovat lämmittäneet. Hän kertoo lähettäneensä LinkedIn-palvelulle kaikki tarvittavat tiedot yrityksen omistajuudesta, mutta päätös tilin sulkemisesta piti. 

– En vain päässyt enää tililleni, joten en oikein osaa järkevästi suhtautua asiaan, Latvala kertoo. 

Yritys on perustettu vuonna 2016. Sille, miksi tili suljettiin vasta nyt, ei ole selitystä. 

– Rehellisesti, en ole mielestäni toiminnut mitenkään poikkeavasti tänäkään vuonna, versus viimeiset viisi vuotta Teatiamon perustajana ja toimarina. Tuntuu pahalta, koska uskon, että kyseessä on jälleen joku mielensäpahoittaja ja tilini ilmiantaja.

Yrityksen taival on ollut haastava

Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi ja Muotoiluinstituutista muotoilijaksi valmistunut Latvala kertoi tuolloin haastattelussa, että hän halusi tuoda seksilelut esteettisyyden piiriin ja murtaa tabuja niiden ympäriltä.

Yritys valmistaa puisia dildoja sekä anustappeja. 

Latvalan tekemiä seksileluja on ostettu myös koristeiksi. 

– Miettikää itse, että ajattelette, että lähden suunnittelemaan puusta puudildoja tai seksivälineitä. Minusta tuntuu, että alkutaival oli pelkkää ennakkoluuloa ja tässä on ollut sellainen jatkuva taistelu vallitsevia asenteita vastaan, Latvala kertoi aiemmin Huomenta Suomessa. 

Lue myös:

    Uusimmat