Puualan lakko alkamassa huomenna

Puualan lakon on määrä alkaa huomenna. Lakkoa yritetään kuitenkin sovitella vielä yöllä viime hetken neuvotteluissa.

Mekaanista metsäteollisuutta ja puusepänteollisuutta uhkaava lakko yritetään vielä välttää viime hetken neuvotteluilla. Jos sopua ei illan ja yön aikana löydy, työtaistelu alkaa huomenaamulla kello 6.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius totesi jo tiistaina, että edellytyksiä sovintoesitykselle ei ollut, ja sovittelu keskeytettiin. Myöskään loppuviikon tunnustelut sovittelun jatkamiseksi eivät tuottaneet tulosta. Osapuolet olivat kuitenkin palaamassa neuvottelupöytään illalla.

SAK:laisen Puu- ja erityisalojen liiton lakon piiriin on tulossa yhdeksän Metsäteollisuuden ja kolmetoista Puusepänteollisuuden liiton suurinta jäsenyritystä ja niiden noin 80 toimipaikkaa. Lakkoon menisi noin 10 500 työntekijää. Mekaanisessa metsäteollisuudesta mukana ovat mm. Finnforestin ja Schauman Woodin kaikki sahat ja tehtaat ja puusepänteollisuudesta Iskun kaikki tuotantoyksiköt.

Osapuolet kiistelevät sekä palkankorotusten määrästä että mallista. Puuliiton mukaan alojen ansionkehitys laahaa jäljessä muusta teollisuudesta. Metsäteollisuuden mukaan alat ovat kulkeneet aivan muun teollisuuden tahdissa, kun verrataan työntekijöiden säännöllisen työajan ansioiden kehittymistä vuodesta 1995.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat