Puttonen: Ensimmäiset askeleet luottolamaan otettu – EKP:n on toimittava

Euroopan keskuspankin EKP:n ei pidä vetäytyä syrjään euroalueen kriisin hoidossa, sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.

– EKP:lla on aivan keskeinen rooli, jos kriisistä halutaan päästä eroon. On aivan ilmeistä, että Euroopassa on otettu ensimmäiset luottolaman askeleet.

Puttosen mukaan EKP:n ei sinällään pidä lähteä ratkomaan jäsenmaiden velkaongelmia niiden puolesta. Lyhytaikaisessa kriisin hallinnassa keskuspankkia kuitenkin tarvitaan. Hänen mukaansa markkinat miettivät nyt, onko EU luotettava kumppani, jolle uskaltaa lainata rahaa. Yksi syy ovat jäsenmaiden erimielisyydet.

– Erimielisyys on käsinkosketeltavaa, ihan jos katsoo Saksaa ja Ranskaa. Kokonaiskuva on sumea.

Puttonen pitää hurjana, että muu Eurooppa murenee alta, kun EKP empii toimiaan.

– Jos ei ole enää euroa, ei tarvita myöskään EKP:ta.

Puttonen ei vielä aamuvarhaisella ollut vakuuttunut, että yöllä EU-huippukokouksessa aikaan saadut päätökset riittäisivät rauhoittamaan markkinoita. Hän muistutti, että järjestetty huippukokous on järjestyksessään yhdestoista tänä vuonna.

– En olisi yllättynyt, että tämän päivän jälkeen alettaisiin valmistella seuraavaa huippukokousta.

(MTV3)

Katso professori Vesa Puttosen haastattelu: (Huomenta Suomi 9.12.2011)

Lue myös:

    Uusimmat