Putoava satelliitti lähestyy Maata - Katso video

Ranskalainen astronomian harrastaja on onnistunut kuvaamaan Maata kohti putoavan satelliitin liikkeitä.

Amatööriastronomi Thierry Legault tavoitti toimintansa lopettaneen satelliitin teleskoopillaan kahdeksan päivää sitten Dunkerquessa, Pohjois-Ranskassa. Satelliitti oli tuolloin noin 250 kilometrin korkeudessa.

Toimintansa lopettaneen satelliitin on arvioitu saapuvan Maan ilmakehään tänä iltana. Sen tarkkaa putoamispaikkaa ei kuitenkaan vielä ole pystytty määrittelemään.

Tullessaan Maan ilmakehään kuuden tonnin painoinen satelliitti hajoaa erikokoisiin osiin, joista suurin osa palaa. Kolmisenkymmentä avaruusromun kappaletta kuitenkin putoaa Maan kamaralle, jotka Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan mukaan putoavat jonnekin 57 pohjoisen ja 57 eteläisen leveysasteen välille.

Romunkappaleet voivat olla 1 - 160 kilon painoisia titaani- beryllium- ja teräsosia. Nasa ei usko, että putoavista kappaleista olisi vaaraa ihmisille ja pitää riskiä äärimmäisen pienenä.

UARS-satelliitti laukaistiin radalleen vuonna 1991 tutkimaan ylempää ilmakehää. Se lopetti toimintansa kuusi vuotta sitten.

(MTV3 - AP - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat