Putinin vierailu tuo pysäköintikieltoja

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin tämänpäiväinen vierailu vaikuttaa Helsingissä liikennejärjestelyihin. Luvassa on lyhyitä liikennekatkoksia, mutta eniten tarkkuutta vaatii pysäköinti.

Tavallisesta poikkeavia pysäköintirajoituksia on etenkin Kruununhaan kaupunginosassa Senaatintorin läheisyydessä. Pysäköintirajoituksia on Helsingissä myös Vallilassa, Töölössä, Meilahdessa ja keskustassa.

Helsingin poliisin ylikomisarion Heikki Porolan mukaan osa väliaikaisista pysäköintikielloista on jo paikallaan ja osa on vielä tulossa. Autoilijoiden kannattaa tarkastaa tuttujenkin katujen pysäköintirajoitukset uudestaan.

- Liikennekatkosten suhteen pääsemme aika vähällä. Katkokset eivät ole pahimpaan ruuhka-aikaan, Porola kertoo.

Lyhyitä liikennekatkoja puolenpäivän aikaan

Lyhyitä liikennekatkoksia on puolenpäivän aikaan ja uudelleen illansuussa erityisesti Kruununhaassa. Julkiseen liikenteeseen vierailulla ei Porolan mukaan ole suurta vaikutusta. Raitio- ja bussiliikenne pysäytetään lyhyesti ainoastaan saattueen ohikulkuajaksi. Isoja ruuhkia ei ole luvassa.

Vain pieniä mielenosoituksia

Putinin vierailun turvajärjestelyt ovat samat kuin presidentti Dmitri Medvedevin vierailun aikana muutama viikko sitten. Turvallisuusjärjestelyissä on mukana myös lentokenttäpoliisi, mutta tavallisissa matkustajaterminaaleissa ei järjestelyiden pitäisi juuri näkyä.

- Luvassa on pari pientä, rauhanomaista mielenosoitusta. Mitään raflaavaa ei ole odotettavissa, Porola sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat