Putinin kommentit eivät hätkäytä

Venäjän pääministeri Vladimir Putinin eiliset heitot Suomen-vierailulla ovat kahden ulkopolitiikan konkarin mukaan huumoria, kiireessä tehtyjä tokaisuja ja epädiplomaattista kieltä. Toisaalta myönnetään tiukka ilme ja kovat puheet.

Kun Vladimir Putin sanoi lehdistötilaisuudessa pääministeri Matti Vanhasen pidelleen Itämeren kaasuputken reitillä olevia miinoja käsissään ja toisaalta Anton-pojan Suomeen tuoneen diplomaatin soveltuvan kirkon työntekijäksi, monet hämmästyivät sanavalintoja. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ei kuitenkaan pitänyt sanailua yllättävänä.

- Minusta tuntuu että siinä oli vähän laskettu leikkiä, Salolainen toteaa. - Sitä ei pidä ottaa hirveän vakavasti.

Toisaalta Salolainen pitää kuitenkin vierailua viileänä.

- Eihän tässä tapaamisessa näkynyt sellaista valtavaa sydämellisyyttä, mutta onhan maidemme suhteet erittäin hyvät, Salolainen kuvailee.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp.) sanoo, että Putinilla on oma tyylinsä.

- Sitä voi tietysti kiittää suorasanaisuudesta, mutta kovin diplomaattiseksi sitä ei kuitenkaan voi luonnehtia. Kommentit kertovat tyylitajusta, Tuomioja sanoo.

Vierailua isännöinyt Vanhanen kehotti eduskunnan kyselytunnilla rauhallisuuteen: - Siitä ei pidä hiusten nousta pystyyn, vaikka välillä olisi tiukempikin ilme naapurilla.

Myös ulkoministeri Alexander Stubb on samoilla linjoilla.

- Ei pidä säikähtää hiukkasen kovempaa retoriikkaa, Stubb rauhoitteli.

Putinin lausuntoja kummasteltu ennenkin

Putin on herättänyt huomiota puheillaan aiemminkin. Niitä on luonnehdittu terävimmillään sekoitukseksi uhoamista, kansanomaisuutta ja provosointia. Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten hän vakuutti uuden Tsetshenian sodan yhteydessä "vetävänsä tsetseenikapinalliset vessasta kun he istuvat siellä".

Vuonna 2002 hän sanoi ranskalaistoimittajille tshetseenisiviilien kuolemista koskevaan kysymykseen, että "jos todella haluatte muslimiradikaaliksi, tervetuloa Moskovaan ympärileikkaukseen. Katson että se tehdään niin, ettei mikään enää kasva teistä."

Vuonna 2007 Putin sanoi Münchenissä Nato-kokouksessa valiojohtajille, että "Yhdysvallat on ylittänyt rajansa joka suhteessa ja tavoittelee yksinapaista maailmaa."

MITÄ PUTIN TODELLA SANOI? KUUNTELE TÄÄLTÄ

Lue myös:

    Uusimmat