Mainos

Putinin jälkeinen Venäjä huolettaa Halosta

Halonen sanoo olevansa valmis kertomaan Suomen kantoja Venäjän tilanteeseen tarpeen mukaan.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin jälkeinen Venäjä huolestuttaa presidentti Tarja Halosta. Hän arvelee UP-Uutispalvelun haastattelussa, että Putinin aikana pitäisi vielä ehtiä luomaan parempaa pohjaa Venäjälle oikeusvaltiona.

- Venäjä on hyvin presidenttivaltainen valtio. Sen tulevaisuus riippuu siitä, miten kansalaisyhteiskuntaa ja oikeusvaltiota pystytään vahvistamaan ja valtaa kyetään jakamaan laajemmalti ja rakentamaan demokraattisempaa Venäjää, Halonen sanoo.

Halosen mukaan Putin on ollut kehittämässä demokraattisempaa Venäjää, eikä ole järkevää kasata kaikkia Venäjän ongelmia Putinin harteille. Työtä kuitenkin riittää edelleen.

Halonen kertoo haastattelussa olevansa valmis kertomaan Suomen kantoja Venäjän tilanteeseen tarpeen mukaan. Esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä saadaan kuitenkin enemmän tuloksia aikaan, jos keskustelua käydään EU:n ja Venäjän kesken.

Valta Venäjällä vaihtuu vuonna 2008.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.