Putinille kunnostetaan palatsia Pietariin

Venäjän presidentti Vladimir Putin siirtää valtiovierailut Moskovasta Pietariin. Tätä tarkoitusta varten Pietarin liepeillä, Strelnassa, entisöidään pikavauhtia vanhaa palatsia. Kunnostus vaatii yli 200 miljoonaa euroa, palatsi on valmis Pietarin 300-vuotisjuhliin mennessä.

Konstantinin palatsin työmaalle tulee joka tunti sata kuorma-autoa. Töitä paiskitaan kolmessa vuorossa kahdentuhannen työntekijän voimin. Puoli vuotta sitten aloitetun urakan on määrä olla valmis ensi huhtikuuhun mennessä.

Palatsista tulee Kremlin haastaja. Siellä on työtilat presidentti Putinille ja kaikki puitteet valtion edustustehtäviin. Kun työmaa ensi keväänä valmistuu, suurin osa valtiovierailusta siirtyy varmasti Strelnaan.

Vieraita varten rakennetaan 20 vierasmajaa. Majoitustilaa on siis laajankin huippukokouksen osanottajille. Palatsin yhteyteen nousee myös pramea puisto, missä on yli 15 000 kasvia.

Ennen kuin Putin kiinnostui palatsista, se oli vähältä joutua kyseenalaiseen käyttöön. Kolmesataa vuotta vanha palatsi ehti rapistua pahoin Neuvostoliiton aikana. Kaksi vuotta sitten hämäräperäinen liikemies yritti ostaa palatsin ja tehdä siitä korkeatasoisen bordellin. Tilanteen pelasti museoviranomaisten virittämä kansalaisvetoomus presidentti Putinille.

Hanke maksaa yli 200 miljoonaa euroa. Rahat kootaan Venäjän suurliikemiehiltä kerättävistä lahjoituksista.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 14.07.2002)

Lue myös:

    Uusimmat