Putin: Viisumit pois EU:n ja Venäjän välillä

Venäjän presidentti Vladimir Putin haluaa viisumivapauden Venäjän ja EU:n välille. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että Kaliningradin erillisalue ei joutuisi eroon emämaastaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on Kremlin tiedottajien mukaan kehottanut Euroopan Unionia hyväksymään viisumittoman matkustuksen Venäjän kanssa, jotta Itämeren rannalla sijaitseva Kaliningradin erillisalue ei joutuisi eroon emämaastaan. EU aikoo vaatia Kaliningradin asukkailta kauttakulkuviisumin matkoista Venäjälle Puolan tai Liettuan läpi sen jälkeen, kun maista mahdollisesti tulee EU:n jäseniä vuonna 2004. Venäjä on torjunut EU:n aikeet. Kaliningrad sijaitsee noin 750 kilometriä Pietarista lounaaseen, eikä sillä ole yhteistä rajaa muun Venäjän kanssa.

Kremlin mukaan Putinin tavoitteena on pitkällä aikavälillä saavuttaa viisumivapaus EU-maiden kanssa. Putin teki ehdotuksensa EU:n komissiolle ja EU-maiden valtionpäämiehille lähettämässään kirjeessä. Kaliningradin kysymys hiertää pahiten EU:n ja Venäjän muuten hyviä suhteita. EU on Venäjän suurin kauppakumppani.

Venäjä haluaa Kaliningradin viisumikysymyksen ratkaistuksi ennen marraskuussa Kööpenhaminassa pidettävää EU:n ja Venäjän huippukokousta. Venäjä vaatii 1,3 miljoonalle Kaliningradin asukkaalle rajoittamatonta pääsyä maahan ja on aiemmin ehdottanut viisumittoman vyöhykkeen luomista. Sinetöidyt junat kulkisivat vyöhykettä pitkin Venäjän ja aiemmin Saksalle kuuluneen Kaliningradin välillä.

EU pelkää Kaliningradin muodostuvan rikollisuuden, tautien ja ympäristöongelmien pesäkkeeksi ilman kunnon rajatarkastuksia. EU on ehdottanut halpoja monikertaviisumeita Kaliningradin venäläisille.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat