Putin: Venäjä ei taivu kiristykseen

Beslanin kaappaus on haaste koko Venäjälle, sanoi presidentti Vladimir Putin televisiopuheessaan.

Panttivankidraama Etelä-Venäjällä osoitti, että kansanvälinen terrorismi tekee työtään Venäjällä, sanoi presidentti Vladimir Putin kansalle pitämässään tv-puheessa. Samalla hän vakuutti, ettei Venäjä taivu kiristykseen.

Beslanin koulukaappaus on Putinin mukaan haaste koko Venäjälle, joka on osoittanut heikkoutta vaaran edessä.

- Emme ymmärtäneet maassamme ja koko maailmassa kehittyvän prosessin vaaraa ja monimutkaisuutta. Emme tienneet, kuinka olisimme vastanneet siihen tarkoituksenmukaisesti. Osoitimme heikkoutta vaaran edessä, ja heikot lyödään, hän sanoi ensimmäisessä virallisessa kommentissaan sen jälkeen, kun kaappaus saatiin verisesti päättymään.

Samalla hän vaati Venäjän turvallisuusjoukkoja toimimaan tehokkaammin terrorismia vastaan.

- Meidän on luotava huomattavasti tehokkaampi turvallisuusjärjestelmä. Meidän on vaadittava, että turvallisuusjoukkomme toimivat sopivalla tasolla uusiin uhkiin nähden.

Putin vakuutti myös vahvistavansa Venäjän asemaa Pohjois-Kaukasiassa ja kehotti venäläisiä yhdistämään voimansa. Hän julisti myös maanantain ja tiistain kansallisiksi surupäiviksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat