Putin valmis energiadialogiin Euroopan kanssa

Presidentti Vladimir Putin kertoi Venäjän suunnittelevan uusien energian vientireittien rakentamista sekä Tyynen valtameren suuntaan että länteen.

Venäjä on valmis Euroopan kanssa energiadialogiin, kun sitä käydään tasavertaisesti ja kaikkien osapuolten etuja kunnioittaen, sanoi presidentti Vladimir Putin tavattuaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin Sotshissa tänään.

Putin kertoi Venäjän suunnittelevan uusien energian vientireittien rakentamista sekä Tyynen valtameren suuntaan että länteen. Venäjä haluaa hänen mukaansa selkeät markkinapelisäännöt energian vientikumppaniensa kanssa.

Saksa on puheenjohtajamaa EU:ssa, jossa on kasvanut huoli Venäjän energiatoimitusten varmuudesta länsitoimituksiin vaikuttaneiden energiakiistojen takia. Merkelin mielestä yhteydenpitoa Venäjän on kanssa on parannettava "ärtymyksen välttämiseksi".

Putin ja Merkel keskustelivat tapaamisessaan myös kansainvälisestä politiikasta kuten Kosovon asemasta, Lähi-idän rauhanpyrkimyksistä ja Iranin ydinkiistasta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat