Putin vahvisti Kioton sopimuksen

Vuonna 1997 solmittu Kioton sopimus tulee voimaan maailmanlaajuisesti kolme kuukautta Venäjän hyväksynnän jälkeen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vahvistanut lain Venäjän liittymisestä Kioton ilmastosopimukseen. Venäjän liittyminen merkitsee sitä, että sopimus astuu voimaan pian maailmanlaajuisesti.

Venäjän parlamentin molemmat kamarit ovat ratifioineet jo aiemmin Kioton sopimuksen, jonka tavoitteena on kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen. Putinin tiedottaja kertoi, että presidentti vahvisti Kioto-lain allekirjoituksellaan eilisiltana.

Kioton sopimus astuu virallisesti voimaan kolme kuukautta sen jälkeen Venäjä on ratifioinut sen. Kioton vuoden 1997 sopimuksen voimaantulon edellytyksenä on, että sen ratifioi 55 maata, jotka edustavat vähintään 55:tä prosenttia teollisuusmaiden hiilidioksidipäästöistä vuonna 1990.

Yhdysvallat, suurin ilmastonsaastuttaja, vetäytyi sopimuksesta vuonna 2001, koska se amerikkalaisten mukaan käy liian kalliiksi maan taloudelle ja suosii liiaksi sellaisia maita kuin Intia ja Kiina. Yhdysvaltain vetäydyttyä oli Venäjän mukaantulo välttämätön edellytys sopimuksen voimaantulolle. Venäjän osuus teollistuneiden maiden hiilidioksidipäästöistä on runsaat 17 prosenttia.

Venäjä allekirjoitti sopimuksen jo 1999, mutta suostui ratifioimaan sen vasta saatuaan EU:n tuen pyrkimyksilleen päästä Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat