Putous-tähdet vitsailivat Putin-sketsistä: "Mitähän tästäkin seuraa"

Jenni Kokander suhtautuu Putouksen Putin-sketsin aiheuttamaan uutisointiin tyynesti.

Eräs Putouksessa viime lauantaina nähty sketsi on viikon aikana noussut otsikoihin Suomen lisäksi muun muassa Venäjällä ja Ukrainassa.

Kari Ketosen esittämän Putin-hahmon lisäksi huomiota osakseen on saanut Jenni Kokanderin hahmo Svetlana Rönkkö, joka toimi kohtauksessa "Putinin" tulkkina.

MTV.fin tavoittama Kokander kertoo suhtautuvansa huomioon huvituksella.

– Onhan se imartelevaa ja vähän yllättävääkin. Hyvähän se vain on, että puhutaan. Harjoituksissakin kyllä vitsailtiin viime viikolla, että mitähän tästäkin seuraa, Kokander naurahtaa.

– Mutta nyt valmistellaan jo seuraavaa lauantaita: ei niitä edellisen viikon sketsejä ehdi treeneissä pohtia. 

Politiikasta vitsailu ei huoleta Kokanderia – päinvastoin.

– Olen yrittänyt olla tietoisesti pelkäämättä, sillä minusta komedian tarkoitus ei ole pelkästään naurattaa, vaan myös herättää keskustelua ja ajatuksia. Niin on ollut kautta historian – kuten Charlie Chaplinin Diktaattori-elokuva todistaa.

– Svetlana pärjää lämmöllään ja hyväntahtoisuudellaan missä vain! Hänen kaltaisiaan kaivattaisiin lisää.

Suomessa Rönkön Facebook-fanisivun tykkääjämäärä on kasvanut viikkojen kuluessa jo reiluun 7 500 tykkääjään, ja myös palautetta hahmosta sataa Kokanderille tasaiseen tahtiin.

– Eräästä Venäjä-ystävyysseurasta on jo kyselty keikallekin, mutta lusitaan nyt tämä kakku ensin ja katsotaan sitten, miten hahmon tarina etenee, Kokander heittää.

Katso puhuttanut sketsi artikkelin yläpuolelta!

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin kello 19.30

Lue myös:

    Uusimmat