Putin peräänkuulutti Venäjän yhtenäisyyttä

Venäjän vastavalittu presidentti Vladimir Putin peräänkuulutti kansallista yhtenäisyyttä Kremlissä tänään.
-Meidän on mentävä eteenpäin ja ratkaistava isänmaata vaivaavat ongelmat yhdessä, käsi kädessä, hän sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Putin jakoi mitaleja Tshetshenian sodassa ansioituneille sotilaille ja palkintoja kulttuuriväelle. Putin ei tänäänkään antanut sen tarkempia viitteitä siitä, mihin hän aikoo ryhtyä Venäjän valittuna presidenttinä. Hänen vaaliohjelmansakin oli yleisluontoinen. Hallituksen istuntoon osallistunut Putin, joka on myös pääministeri, mainitsi ensimmäiseksi tehtäväkseen hallituksen muodostamisen. Nykyisen hallituksen ministerit saivat kuitenkin kehotuksen työskennellä "aktiivisesti", sillä Putin aikoo ryhtyä hallitusremonttiin vasta virkaanastujaistensa jälkeen toukokuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat