Putin: Ohjuskilpi muuttaisi Euroopan ruutitynnyriksi

Venäjä vastustaa Yhdysvaltain Puolaan ja Tshekkiin suunnittelemaa ohjuskilpeä. Presidentti Vladimir Putinin mukaan se loisi tarpeettomia riskejä kansainvälisille suhteille.

Venäjän presidentti Vladimir Putin varoittaa, että Yhdysvaltojen suunnittelema ohjustorjuntajärjestelmä Eurooppaan muuttaisi mantereen "ruutitynnyriksi". Asiasta kertoo uutistoimisto Itar-Tass.

Putin esitti kommenttinsa, Portugalin pääministeri Jose Socrates vieraili Kremlissä tänään.

- Se luo uusia ja tarpeettomia riskejä koko kansainvälisten ja eurooppalaisten suhteiden verkostolle, Putin totesi Socratesille, jonka maa ottaa EU-puheenjohtajuuden hoidettavakseen heinäkuussa.

Yhdysvallat kaavailee ohjuspatterin rakentamista Puolaan ja tutka-asemaa Tshekkiin. Ne olisivat osa ohjustorjuntajärjestelmää, jota tarvitaan Yhdysvaltain mukaan Iranin ja Pohjois-Korean hyökkäysten varalta.

Ivanov: Uusi ohjus lävistää kaikki ohjuskilvet

Venäjän varapääministeri Sergei Ivanovin mukaan Venäjän uusi mannertenvälinen ohjus pystyy lävistämään kaikki ohjuskilvet, kertoo uutistoimisto Itar-Tass. Venäjä kokeili uutta ohjusta onnistuneesti aiemmin tänään.

- Niinpä puolustuksen ja turvallisuuden kannalta venäläiset voivat olla turvassa, Ivanov sanoi.

Venäjän puolustusministeriön mukaan RS-24-mallinen ohjus laukaistiin aamupäivällä Pletsetskistä noin 800 kilometriä Moskovasta pohjoiseen. Vajaa tunti myöhemmin se osui kohteeseensa Kamtshatkan niemimaalla.

Venäläisten sotilasasiantuntijoiden mukaan ohjus on osa presidentti Vladimir Putinin lupaamaa "tehokasta reaktiota" Yhdysvaltain suunnittelemaa ohjuskilpeä vastaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat