Putin ja Trump tapaavat Suomessa Arktisen neuvoston kokouksessa? Turvatoimet menisivät aivan uusiksi

Arktisten neuvoston kokouksen turvatoimien alustavat suunnitelmat menisivät uusiksi, jos Vladimir Putin ja Donald Trump tapaisivat Suomessa.

Suomessa järjestettävän Arktisen neuvoston kokouksen turvatoimia on jo alustavasti suunniteltu, mutta suunnitelmiin tulisi suuria muutoksia, jos Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaaminen siellä toteutuisi, kertoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista.

– Turvatoimet olisivat aivan toista luokkaa, kun mitä on alustavasti suunniteltu, Porola sanoo.

Putin kertoi tänään torstaina Arkangelissa, että haluaisi tavata Trumpin Suomessa ja presidentti Sauli Niinistö oli kertonut, että isännöisi tapaamista mielellään.

Putin ja Niinistö tapaavat Venäjän Arkangelissa 1:45

Vielä poliisista ei osata sanoa turvatoimista tarkemmin. Vielä ei tiedetä varmasti, missä kokous ja tapaaminen järjestettäisiin, ja turvatoimet suunnitellaan Porolan mukaan aina tapaamispaikan mukaan.

– Sen voin sanoa, että isot ne olisivat.

Vaikka turvallisuuteen kiinnitettäisiinkin erityistä huomiota, mitään erityisen poikkeuksellista Porola ei Trumpin ja Putinin tapaamisessa näe.

Turvatoimet olisivat samaa luokkaa kuin suurvaltioiden päämiesten tapaamisissa muutenkin.

– Onhan tällaisia tapaamisia ollut Suomessa aiemminkin huippukokouksissa ja muuten.

Venäläisen RT-uutiskanavan mukaan Putin korosti, että osapuolten pitäisi valmistautua tapaamiseen hyvin ja että johtajat voisivat tavata myös G20-maiden huippukokouksen yhteydessä.

Suomen puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa alkaa 11. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat