Putin ja Rogge tapasivat

Putin toivoo jatkoa Moskovan KOK-istunnoille.

Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi tänään Kansainvälisen olympiakomitean vasta valitun puheenjohtajan Jacques Roggen ja ehdotti, että tulevaisuudessakin puheenjohtajat voisi valita Moskovassa.

Putin viittasi siihen, että Rogge valittiin tehtäväänsä päivälleen 21 vuotta sen jälkeen, kun hänen edeltäjänsä Juan Antonio Samaranch äänestettiin tehtävään samoissa moskovalaiskulisseissa.

-KOK:n puheenjohtajan äänestyksestä on tullut miellyttävä perinne, Putin kertoi Roggelle, joka liikkui Samaranch seurassaan.

-Esitämme, että tätä perinnettä jatketaan, presidentti sanoi. Rogge ei ainakaan heti tyrmännyt ehdotusta.

-En voi ennustaa tulevaisuutta, mutta saatamme nähdä toisemme kahdeksan tai 12 vuoden päästä, Rogge vastasi.

Rogge valittiin kahdeksanvuotiskaudelle KOK:n puheenjohtajaksi, mutta tehtävä voi jatkua enimmillään 12-vuotiseksi.

Putin, joka tunnetaan taidokkaana judokana sekä ahkerana alppihiihtäjänä, ylisti Pekingin valintaa olympiaisännäksi kesäkisoille 2008. '

Rogge puolestaan kiitteli Moskovan kaupunginjohtajan Juri Luzhovin ilmoitusta Venäjän aikomuksista hakea vuoden 2012 kesäkisoja.

-Moskovalla on todella vahvat avut, joten se on mieltä lämmittävää, hän totesi.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat