Putin ja Obama pinnistivät hymyn huulilleen – Syyria-vääntö jatkuu Pietarissa

Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit pinnistivät huulilleen hymyn, kun rikkaiden teollisuusmaiden huippukokous käynnistyi tänään Pietarissa.

Isäntämaan Vladimir Putin toivotti amerikkalaisen virkaveljensä Barack Obaman tervetulleeksi Pietarin ulkopuolella sijaitsevaan Konstantinin palatsiin vaihtaen kohteliaasti muutaman sanan.

Maiden väliset suhteet ovat juuri nyt hyiset, ja niitä hiertää muun muassa suhtautuminen Syyrian kriisin ratkaisuun. Obaman uskotaankin käyttävän kaksipäiväistä kokousta taivutellakseen liittolaisiaan Syyrian vastaiseen liittoutumaan.

Syyrian kriisi ei alun perin ollut kokouksen asialistalla, mutta yleisen painostuksen seurauksena Putin päätti nostaa sen viralliseksi aiheeksi illalliselle.

– Osa kokouksen osanottajista on esittänyt toiveen, että -- erittäin akuuteista kansainvälisistä aiheista, erityisesti Syyrian tilanteesta voitaisiin keskustella, Putin sanoi avatessaan G-20-kokouksen.

Putinille ja Obamalle ei ole suunnitteilla kahdenvälisiä tapaamisia Pietarissa. Heidän odotetaan kuitenkin keskustelevan vähemmän virallisesti huippukokouksen yhteydessä.

Obama peruutti Putinin kanssa kaavaillun huipputapaamisen, joka oli määrä pitää aiemmin tällä viikolla Moskovassa. Sen sijaan hän matkusti Tukholmaan tapaamaan Pohjoismaiden johtajia.

USA:lla vähän liittolaisia

Obaman odotetaan käyttävän huippukokousta hyväkseen taivutellakseen vastaanhangoittelevia maita tukemaan Syyriaan tehtävää sotilaallista iskua. Tukijoukko on kuluneen viikon aikana supistunut, ja länsimaista vain Ranska ja Turkki ovat jäljellä.

Britannian parlamentti kääntyi pääministeri David Cameronia vastaan ja äänesti aiemmin tällä viikolla sen puolesta, ettei saarivaltakunta osallistui iskuihin.

Kiina ja Venäjä ovat säännöllisesti vastustaneet toimia Syyrian hallitusta ja presidentti Bashar al-Assadia vastaan. Niin nytkin. Kiinan mukaan poliittinen ratkaisu on ainoa tie Syyrian kriisin lopettamiseksi. Kiinan hallitus korosti myös, että operaation aloittaminen ilman YK:n valtuutusta pahentaisi väkivaltaisuuksia.

Putinin mukaan sotilaallinen isku ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää rikkoisi kansainvälistä oikeutta.

Myös EU pitää sotilaallista vastaiskua Syyriaa vastaan ei-toivottavana.

– Vain poliittinen ratkaisu voi lopettaa kauhean verenvuodatuksen, vakavat ihmisoikeusrikokset ja Syyrian laajamittaisen tuhoamisen, EU:n presidentti Herman Van Rompuy sanoi torstaina.

Näpäytys Venäjän johdolle

Syyrian tilanteen lisäksi Venäjän ja Yhdysvaltain välejä kiristävät Venäjän parlamentin viime aikoina hyväksymät kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia kurittavat lait.

Obaman odotetaan näpäyttävän Venäjän johtoa keskustelemalla perjantaina Pietarissa homoaktivistien kanssa. Tapaamista pidetään vastalauseena Venäjällä säädetylle niin sanotulle homopropagandalaille. Käytännössä laki antaa viranomaisille mahdollisuuden estää esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen mielenosoitukset.

Lain vastustajat ovat muun muassa vaatineet Sotshin talviolympialaisten boikotointia.

Venäjän mukaan homopropagandalaki ei ole seksuaalivähemmistöjen syrjintää vaan yritys suojella nuoria propagandalta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat