Putin ja Cohen keskustelivat

Venäjän ehdotus yhteisestä ohjustentorjuntajärjestelmästä ei Yhdysvaltain puolustusministerin William Cohenin mukaan anna maalle tarvittavaa suojaa "häirikkövaltioita" vastaan.

William Cohen

Cohen keskusteli Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Moskovassa tänään. Huolimatta Putinin painostuksesta yhteisen ohjustentorjuntajärjestelmän luomiseksi Cohen sanoi, ettei Yhdysvallat näe Venäjän ehdotusta vaihtoehtona kansalliselle ohjustentorjuntahankkeelle (NMD:lle).

Yhdysvaltain mukaan sen NMD-ohjelma voi puolustaa maata Iranin, Irakin ja Pohjois-Korean taholta tulevaa uhkaa vastaan. Nämä maat kehittävät maastalaukaistavia ohjuksia ja ydinkärkiteknologiaa, Yhdysvallat sanoo.

Cohenin on elokuussa määrä ehdottaa presidentti Bill Clintonille kansallisen ohjustentorjuntahankkeen toteuttamista tai hyllyttämistä. Venäjä pitää hanketta uhkana maailman turvallisuudelle ja ydinaseriisunnalle.

-Keskustelimme uusien mahdollisten "häirikkövaltioiden" luomasta uhasta ja viittasimme tutkimuksiimme odotettaessa päätöstä NMD-hankkeesta, Cohen sanoi tapaamisen jälkeen.

Venäjä pitää kiinni ABM:stä

Putin teki äskettäin vastaehdotuksen Yhdysvaltain NMD-ohjelmalle. Siinä Venäjä esittää maiden välistä yhteistä puolustusjärjestelmää, joka suojelisi Eurooppaa silti rikkomatta vuoden 1972 ohjustentorjuntasopimusta (ABM-sopimusta).

Yhteispuolustusjärjestelmän tavoitteena on torjua ohjukset jo laukaisuvaiheessa. Venäjän mukaan lipeäminen ABM-sopimuksesta aiheuttaisi uuden asevarustelukilpailun. Cohenin mukaan Venäjän ehdotus toimisi ehkä Euroopassa ja Venäjällä, muttei Yhdysvalloissa.

Hän toisti näin maansa aiemmin esittämät epäilyt hankkeen toteutumisesta. Cohen sanoi kuitenkin olevansa kiinnostunut siitä, mitä kaavaillun ohjussateenvarjon ulottaminen tuleviin vaara-alueisiin merkitsisi käytännössä. Cohenin mukaan Yhdysvallat on kiinnostunut lähemmästä sotilaallisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa.

-Keskustelimme tavoista, joilla joukkomme voisivat toimia yhdessä enemmän, ei ainoastaan Kosovossa ja muualla maassa, vaan joilla merivoimamme, ilmavoimamme ja strategiset joukkomme voisivat toimia yhä enemmän yhdessä, sanoi Cohen.

Cohen tapasi myös Venäjän puolustusministerin Igor Sergejevin. Sergejev sanoi Venäjän näkevän muiden maiden ohjusuhat mahdollisina, kun Yhdysvallat pitää uhkia todellisina, kertoi uutistoimisto Itar-Tass.

Venäjä ei esimerkiksi usko Pohjois-Korean kykenevän kehittämään maastalaukaistavia ohjuksia vuoteen 2015 mennessä.
(STT-AFP-Reuters-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat