Putin haluaa selvityksen tulvista, uhrien määrä nousee

Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt selvityksen maan eteläosaa riepotelleista tuhotulvista.

Tulva-alueella myöhään eilen vieraillut presidentti haluaa tietää, ponnisteltiinko alueen asukkaiden varoittamiseksi riittävästi.

Sisäministeriön kriisikeskuksen mukaan uhrien määrä oli noussut tänään illalla jo 171:een. Kymmenettuhannet ovat edelleen vailla sähköä.

Krasnodarin alueelle satoi toissa yönä muutaman tunnin aikana enemmän vettä kuin yleensä kahdessa kuukaudessa. Pahiten tulvat ovat koetelleet Krymskin kaupungin ympäristöä, jossa tulvat ovat historian pahimmat.

Valtaosa uhreista on vanhahkoja ihmisiä, jotka olivat nukkumassa, kun tulvavedet ryöppysivät heidän koteihinsa. Vesi valtasi kokonaan monien rakennusten pohjakerroksen, ja ihmiset kiipeilivät puihin ja katoille säilyäkseen hengissä.

Noin 57 000 asukkaan Krymskin kaupungissa asukkaat valittivat, että heidät on jätetty oman onnensa nojaan.

- Tämä on katastrofi. Ihmiset tarvitsisivat juomavettä, mutta mitään jakelua ei ole järjestetty, valitti omaisiaan auttamaan saapunut Viktor Voloshin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat