Putin: Gazprom avaa kaasuhanat Ukrainaan pian

Venäjä ja Ukraina ovat allekirjoittaneet sopimuksen kaasutoimituksista. Sopimus on kymmenvuotinen, ja se koskee venäläisen kaasun toimituksia sekä Ukrainaan että Ukrainan kautta Eurooppaan.

Venäjän pääministerin Vladimir Putinin mukaan toimitusten Eurooppaan on määrä jatkua pian, kenties jo maanantai-iltana.

Samalla Putin sanoi, ettei eurooppalaisia kaasutarkkailijoita jatkossa tarvita, koska Venäjä ja Ukraina ovat saaneet kiistansa ratkottua.

EU:n komissio kertoi haluavansa tietää tarkan kaasutoimitusten alkamisen ajankohdan. Tällöin kaasutarkkailijat voivat varmistaa, että kaasu on todella alkanut virrata.

Putin ja Ukrainan pääministeri Julia Tymoshenko allekirjoittivat Moskovassa sopimuksen, jonka mukaan Ukraina saa tänä vuonna Venäjän kaasusta 20 prosentin alennuksen muiden Euroopan maiden maksamaan hintaan verrattuna. Allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat myös Gazprom- ja Naftogaz-energiayhtiöiden edustajat.

Tymoshenko lupasi, ettei toimituksiin tällä kertaa tule viivästyksiä. Kaasu välitetään eteenpäin heti kun se tulee Ukrainan putkistoihin, hän sanoi. Kaasun saapumisen Eurooppaan arveltiin vievän ainakin puolitoista vuorokautta.

Venäjä keskeytti kaasutoimitukset uudenvuodenpäivänä maiden välisten maksukiistojen vuoksi.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat