Putin: Emme ole supervalta, mutta pyrimme johtajiksi

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui suorassa lähetyksessä Venäjän taloudesta, Ukrainan tilanteesta sekä perinteisten arvojen kunnioittamisesta.

Putin puhui tänään Venäjän perustuslain 20-vuotispäivän kunniaksi suorassa tv-lähetyksessä joukolle maan vaikuttajia. Puheen pääteema oli Venäjän talous, jonka heikko kasvu johtuu Putinin mukaan maan sisäisistä ongelmista, kuten koulutuksen huonosta tasosta ja työn tehottomuudesta. Presidentti totesi maan olevan monilla mittareilla muista talousmahdeista jäljessä.

– Emme pidä itseämme supervaltana.  Pyrimme kuitenkin johtajiksi ja valtiollisen suvereniteetin säilyttämiseen, Putin totesi.

Viime aikaisissa lausunnoissaan Putin on usein puhunut suvereniteetista kommentoidessaan Ukrainan tilannetta, jonka presidentti mainitsi puhuessaan puheen loppupuolella vuoden 2014 talousnäkymistä ja Euraasian talousyhteisön tiivistyvästä yhteistyöstä.

Putinin mukaan Venäjän on määrä allekirjoittaa toukokuussa talousyhteisön sopimus Kazakstanin ja Valko-Venäjän kanssa, ja että Kirgisia ja Armenia ovat mahdollisia tulevia jäseniä.

– Tämä varmasti lisää muidenkin naapurien kiinnostusta, mukaan luettuna yhteistyökumppanimme Ukrainassa, Putin sanoi ja kertoi Ukrainan osoittaneen suurta kiinnostusta yhteisöä kohtaan jo ennen Kiovan tapahtumien alkua.

– Emme aseta mitään ehtoja kenellekään. Mutta jos ystävämme haluavat työskennellä yhdessä, olemme valmiita jatkamaan yhteistyötä korkealla tasolla.

Venäjä perinteisten arvojen puolustajana

Presidentin puheen osittain irrallinen osa käsitteli Venäjän asemaa perinteisten arvojen puolustajana suhteessa muiden maiden rappiollisiin järjestelmiin.

– Monet maat ovat muuttaneet viime vuosina moraalinormeja, pyyhkien pois kansallisia perinteitä ja kansallisia ja kulttuurisia eroja.  

– Tällainen ”ylhäältä tuleva” perinteisten arvojen rappio ei johda ainoastaan kielteisiin seurauksiin yhteiskunnassa, vaan on myös epädemokraattisen järjestelmän juuri, koska se perustuu abstrakteihin ideoihin, vastoin enemmistön tahtoa.

Putinin mukaan maailmassa on enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka tukevat Venäjän asemaa perinteisten arvojen puolustajana. Perinteisillä arvoilla Putin sanoi tarkoittavansa ”perinteistä” perhettä, täysipainoista elämää, joka pitää sisällään materian lisäksi hengellisiä arvoja.

Putin antoi ymmärtää, ettei pidä sekaantumista muiden maiden asioihin suotavana.

– Viime vuosina olemme nähneet, kuinka muut maat ovat yrittäneet sälyttää toisiin maihin oletettavasti kehittyneempää mallia, mutta nämä yritykset ovat todellisuudessa johtaneet vain barbarismiin, taantumukseen ja verenvuodatukseen, Putin sanoi.

Hänen mukaansa Venäjä toimi Syyrian tilanteessa kuten ”kypsän ja vastuullisen” vallan kuuluukin.

Putin mainitsi myös Suomen puheessaan, mutta eri yhteydessä. Puhuessaan Venäjän tiedeyhteisön kehittymättömyydestä, Putin vertasi maata onnistuneisiin esimerkkimaihin: Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Suomeen.

 

Lue myös:

    Uusimmat