Purjelaivat lähtivät Turusta

Tall Ships' Race -kilpailun alukset lähtivät puolenpäivän jälkeen Aurajoesta ja nostivat iltapäivällä purjeensa Airistolla suuressa purjeiden paraatissa.

Airistolle oli kerääntynyt runsaasti pienveneitä seuraamaan alusten lähtöä. Myös Ruissalon rannat olivat täynnä ihmisiä vilkuttamassa merimiehille. Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari seurasi purjelaivojen lähtöä Rajakarin edustalla Kultaranta VII -veneestä.

Turun tapahtumassa kävi viiden päivän aikana varovaistenkin arvioiden mukaan noin 300 000 ihmistä. Tarkkaa kävijämäärää on tosin mahdoton tietää, koska ranta-alueelle oli vapaa sisäänpääsy. Hurjimpien arvioiden mukaan tapahtumaan olisi tutustunut jopa puoli miljoonaa kävijää. Joka tapauksessa jokaisena päivänä Aurajoen rannat olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä.

Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniitty oli tapahtuman päätöstilaisuudessa syystäkin tyytyväinen.
-Yleisömäärä ylitti kaikki odotukset. Olemme myös saaneet kilpailun järjestäjiltä runsaasti myönteistä palautetta, totesi Lahoniitty. Hän toivookin, että Turku saa nopeasti olla uudestaan Tall Ships' Race -tapahtuman isäntäkaupunkina.

-Tall Ships' Race osoitti, että Aurajoen rannoille kannattaa tuoda merellisiä tapahtumia, sanoi Lahoniitty. Purjelaivat ankkuroituivat illansuussa Nauvon edustalle. Ne lähtevät torstaiaamuna viimeiselle kilpailuosuudelle kohti Kööpenhaminaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat