Puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa kannatetaan

Suomen reserviupseeriliiton teettämän kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista kannattaa sotilaallisen yhteistyön lisäämistä Ruotsin kanssa.

Reserviupseereiden ja muiden kansalaisten mielipiteet naapuriyhteistyöstä ovat lähellä toisiaan. Kriittisimmin puolustuksen tiivistämiseen suhtautuvat nuoret 15-24-vuotiaat.

Taloustutkimus Oy teki loka-marraskuussa reserviupseeriliiton toimeksiannosta kaksi mielipidetutkimusta, joissa kysyttiin mielipiteitä sotilaallisesta yhteistyöstä Ruotsin kanssa. Liiton omaan jäsenkyselyyn vastasi yli 300 jäsentä ja yleiseen kansalaistutkimukseen yli 1000 suomalaista. Tulokset julkistettiin RUL:n juhlaseminaarissa lauantaina Tampereella.

Reserviupseereista 55 prosenttia kannatti yhteistyön lisäämistä ja 28 prosenttia vastusti sitä. 17 prosenttia ei ilmaissut mielipidettään. Suuri yleisö ajatteli samansuuntaisesti. Myönteisesti vastasi 53 prosenttia, mutta vastustajia oli enemmän kuin reserviupseereiden joukossa eli 36 prosenttia.

Sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Ruotsin kanssa kannatettiin tasaisesti maan eri osissa. Naiset suhtautuivat siihen hieman miehiä varautuneemmin.

Nuorilla eri näkökannat

Yleislinjasta poikkesivat nuoret 15-24-vuotiaat. Heidän joukossaan kannattajia ja vastustajia oli yhtä paljon eli 44 prosenttia. RUL:n järjestösihteeri Janne Kosonen sanoo, että tuloksen yleissuunta ei yllättänyt.

Suurin yllätys oli se, että reserviupseerien jäsenjoukko, joka pohdiskelee keskimääräistä enemmän turvallisuuskysymyksiä, ja muu väestö ajattelevat samalla tavalla.
-Nato-asiaa ei nyt kysytty, mutta aika ajoin tehdyissä selvityksissä Natoon menoon on suhtauduttu kriittisesti. Kyllä minä näen, että suomalaiset pitävät yhteistyötä Ruotsin kanssa parhaana vaihtoehtona, Kosonen tulkitsee lukuja.

Nuorten ero herättää arvailuja, mikä siinä on takana. Syy poikkeamaan ei ole tiedossa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat