Puolustusvoimat: Emme epäile ylilaskutusta

Taloussanomat kertoo puolustusvoimien tutkivan mahdollista ylilaskutusta rauhanturvaoperaation yhteydessä. Puolustusvoimat kiistää tutkimukset.

Rauhanturvaaja tekee ratsiaa

Puolustusvoimat kiistää, että se selvittäisi amerikkalaisyhtiön laskutusten oikeellisuutta suomalaisten rauhanturvaajien Bosnian-operaation yhteydessä. Taloussanomien mukaan puolustusvoimat tutkisi, onko amerikkalainen huoltoyhtiö Kellogg, Brown & Root ylilaskuttanut suomalaisille rauhanturvaajille toimittamiaan palveluja.

Yhtiö huolsi Suomen rauhanturvajoukkoja Bosnia-Herzegovinan Sfor-operaation aikana vuosina 2001-2003.

Pentagon tarkkailee yhtiön laskutusta

KBR on Yhdysvaltojen armeijan pääurakoitsija. Se on öljyjätti Halliburtonin tytäryhtiö, joka hoitaa joukkojen logistiikkaa ja muonitusta muun muassa Irakissa, Afganistanissa ja Balkanilla.

Yhdysvalloissa KBR:n laskutus on ollut tarkkailtavana. Maan puolustusministeriö Pentagon epäilee yhtiön laskuttaneen ainakin Irakissa sekä polttoaine- että ruokatoimituksista yli sata miljoonaa euroa liikaa. KBR on myöntänyt osan virheistään ja luvannut palauttaa rahoja asiakkailleen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat