Puolustusvoimain komentaja USA:n lentoharjoituksen valmisteluista: "En spekuloi"

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ei ole halukas spekuloimaan, miten Suomen pitäisi mahdollisesti valmistautua Yhdysvaltain johtamaan lentoharjoitukseen Virossa.  

Lindberg kuitenkin sanoo, että vaikka Puolustusvoimissa valmisteluja tehtäisiinkin, niistä ei kerrottaisi tarkasti etukäteen. 

-En lähde spekuloimaan sillä, laitetaanko tästä etelärannikolle koneita odottamaan. Aika näyttää. Tietysti täytyy täsmentää rehellisyyden nimissä, että vaikka tekisimmekin sellaista, emme etukäteen aikeistamme kertoisi, Lindberg sanoo.

Suomessa ei ole vielä tehty päätöstä harjoitukseen osallistumisesta tai sen väliin jättämisestä. Lindberg totesi tänään, että harjoitus on lähtökohtaisesti Yhdysvaltain ja Viron kahdenvälistä toimintaa.  

Lue myös:

    Uusimmat