Puolustusteollisuuden toiminta edellyttää vientiä

Puolustusmateriaaliteollisuuden kehittämistä selvittänyt toimikunta katsoo, että puolustusteollisuuden pitkän aikavälin toimintaedellytysten turvaaminen edellyttää myös alan vientiedellytysten tukemista.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestamille tänään raporttinsa jättänyt toimikunta toteaa, että eduskunnan asettama tavoite kotimaisten hankintojen osuuden nostamisesta puoleen kaikista puolustusmateriaalihankinnoista ei yksin riitä turvaamaan puolustusteollisuuden kannattavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.

Vuorineuvos Björn Mattssonin johtama toimikunta esittää, että vientiedellytysten lisäksi on tuettava puolustusteollisuuden teknologista kehittämistä ja osallistumista kansainväliseen työnjakoon. Puolustusteollisuuden toimintaympäristön muutos on toimikunnan mielestä ollut niin nopea, että ilman erityistoimenpiteitä ala ei pysty sopeutumaan niin, etteikö siitä aiheutuisi merkittäviä ja pysyviä haittoja kotimaiselle puolustusteolliselle kapasiteetille ja edelleen puolustusvalmiudelle ja huoltovarmuustavoitteille.

Puolustusministeri asetti toimikunnan viime vuoden maaliskuussa. Siihen kuului edustajia eri ministeriöistä, pääesikunnasta, Tekesistä ja teollisuudesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat