Uusi Enbuske 360 -keskustelu: "Puolustustahto tärkeintä Suomen puolustamisessa"

MTV:n Huomenta Suomen uudessa Enbuske 360 -keskustelussa puitiin tänään Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Turvallisuusympäristön raju muuttuminen on nostanut Suomen puolustuskyvyn suurennuslasin alle. Samalla suhtautuminen sotilasmenoihin on muuttunut myönteisemmäksi. 

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius pitää keskustelua ymmärrettävänä, mutta vähän huolestuttavana.

– Minua huolettaa se, että poliitikkoja ryhdytään vetämään sellaiseen suohon, että puolustusmenot ovat paljon tärkeämpiä kuin kaikki muut menot. Tämä huolettaa rauhanliikettä, koska meidän mielestä kaikkien sektoreiden pitää olla samassa asemassa, Lodenius perustelee.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll kuluu niihin, jotka toivovat puolustusmenoihin lisää määrärahoja.

– Olen samaa mieltä siitä, että meillä pitää olla yhteiskunta, joka on puolustamisen arvoinen, mutta sitten, kun asiaa tarkastellaan määrärahallisesti, niin Suomi ei todellakaan ole siellä kärjessä, vaan lähempänä loppupäätä. Tämä on asia, johon haluan Suomen kansalaisena lisää resursseja.

Sosiaalisessa mediassa on esitetty rajuja arvioita Suomen todellisesta puolustuskyvystä. Niiden perusteella jäätäisiin kauas Talvisodan 105 päivästä. Tylyimmän arvion mukaan Suomen puolustus kestäisi tosi paikan tullen 20 minuuttia.

Turvallisuusuhkista aikanaan väitellyt Limnéll on haluton antamaan aika-arviota. Hän korostaa puolustustahdon merkitystä.

– Haluan uskoa sydämestäni siihen, että se kestäisi juuri niin kauan kuin viimeinen suomalainen haluaisi sen kestävän. Mielestäni me puhumme liian paljon teknisistä asioista - jonkinlaisista panssarivaunuista tai muista. Jollei siellä pohjalla ole vakaata tahtoa  puolustaa tätä maata, niin silloin millään muulla ei ole väliä, Limnéll kiteyttää.

Lue myös:

    Uusimmat