Puolustuspolitiikka valtaa alaa pohjoismaisessa yhteistyössä

Norjalainen konservatiiviryhmän edustaja tiedusteli Oslossa ulkoministeri Ilkka Kanervalta Suomen puolustusministerin kuuluun Venäjä-puheeseen viitaten Pohjoismaiden ja Venäjän suhteesta.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tullut ilmeisen pysyvästi pohjoismaisen yhteistyön piiriin. Pohjoismaiden puolustuksellisen yhteistyön viimeaikainen tiivistyminen nousi vahvasti esille Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Oslossa tänään.

Ulkoministerien selontekoa käsiteltäessä salissa muistuteltiin kuitenkin, että tiellä on edelleenkin esteitä, hidasteita ja paremman koordinaation tarvetta. Esimerkiksi Tanska on rajannut itsensä EU:ssa tapahtuvan turvallisuusyhteistyön ulkopuolelle.

Ulkoministerien neuvostoa johtanut ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) sanoi toivovansa, että Tanska voisi jossain vaiheessa luopua varaumistaan EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta.

Norjalainen konservatiiviryhmän edustaja Inge Lönning tiedusteli Kanervalta Suomen puolustusministerin kuuluun Venäjä-puheeseen viitaten Pohjoismaiden ja Venäjän suhteesta. Hän huomautti Venäjän olevan kääntymässä yhä enemmän suurvalta-ambitioihin päin.

Kanerva vastasi, ettei näe "isossa kuvassa" muita vaihtoehtoja kuin arkipäiväisen yhteistyön ja Venäjän ja EU:n strategisen kumppanuuden.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt painotti turvallisuusyhteistyön olevan pohjoismaisessa yhteistyössä tässä mitassa aivan uutta. Hän muistutti, ettei vielä ole kovinkaan kauan ajoista, jolloin koko aihepiiri oli näissä yhteyksissä pannaan julistettu.

Pohjoismaiden ulkoministerit kokoontuivat vastikään Bodössä Nato-Norjan puolustuksen pyhimmässä. Kokousta hehkutettiin jälleen uraauurtavaksi.

Mugabesta päänvaivaa

Ulkoministerien lehdistötilaisuudessa Bildt ja Kanerva joutuivat vastaamaan myös siihen, miten Ruotsi ja Suomi aikovat suhtautua länsimaissa pannaan julistetun Zimbabwen johtajan Robert Mugaben mahdolliseen osallistumiseen EU-Afrikka-huippukokoukseen. Kokous on tarkoitus pitää Lissabonissa joulukuussa.

Ainakin entisen siirtomaaisännän Britannian pääministeri Gordon Brown aikoo jättää tulematta kokoukseen, mikäli Mugabe saapuu paikalle.

Mistään yhteispohjoismaisesta osallistumislinjasta ei Oslossa kuitenkaan puhuttu, ja molemmat EU-ulkoministerit varoivat vielä lyömästä kantoja kiinni asiassa.

Kanerva myönsi kuitenkin tilaisuuden jälkeen, että asia aiheuttaa päänvaivaa Suomen ulkopoliittiselle johdolle.

- Kyllä sitä on pähkäilty, hän tunnusti ja kertoi keskustelleensa aiheesta varsinkin presidentti Halosen kanssa.

Kanervan mukaan kokouksen onnistuminen olisi kaikesta huolimatta tärkeää. Hän uskoi, että kokousprotokollan kautta löydetään jokin luova ratkaisu, mikäli Mugabe kokoukseen saapuu.

Pääministeri Matti Vanhanen on todennut, että Suomen osallistumisesta päätetään lähempänä kokousta. Osallistumispäätökseen vaikuttaa Vanhasen mukaan muun muassa se, miten kokouksessa aiotaan Zimbabwen tilannetta käsitellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat