Puolustusministeriö ampuu alas huhut Pohjankankaan pakkolunastuksista

Kenraalimajuri Arto Räty

Puolustusministeriö kiistää suunnitelmat Etelä-Suomen suurimmalla harjoitusalueella Pohjankankaalla sijaitsevien maiden pakkolunastuksista.

-Mitään suunnitelmaa pakkolunastuksesta ei ole olemassa, vakuuttaa kenraalimajuri Arto Räty MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa.

Puolustusministeriön suunnitelmat keskittää harjoitustoiminta kuudelle ampuma-alueelle nykyisten lähes neljänkymmenen sijaan on herättänyt suurta vastarintaa varuskuntien lähialueilla. Niinisalon varuskunnassa sijaitsevan Pohjankankaan kehittämishanke on saanut aikaan kokonaisen kansanliikkeen kolmen kunnan Honkajoen, Karvian ja Kankaanpään alueella. Pro Pohjankangas taistelee tilallisten oikeudesta omistamiinsa maa-alueisiin ja kiinteistöihin varuskunnan laajentumispyrkimysten keskellä.

- Ensinnäkään me emme hanki maita vaan Metsähallitus, joka omistaa kaikki harjoitusalueemme. Pyrimme siihen, että jos joku vapaaehtoisesti haluaa myydä sellaisia osioita, jotka ovat suoraan kiinni harjoitusalueessa. Niitä voimme lunastaa, Räty sanoo.

Alueen asukkaat näkevät tilanteen toisin. Pro Pohjankangas ry:n puheenjohtaja Kaija Kangas uskoo, että kyseessä on keinotekoinen syy näivettää ja rajoittaan alueen tilojen kehittymistä ja elämän suunnittelua eteenpäin.

Vielä viime keväänä kaavaluonnoksessa harjoitusalueen kehittämiseen varattiin 10 000 hehtaarin suuruinen lisäalue puolustusvoimien ep-linjauksella. Ankaran vastustuksen vuoksi varaus poistettiin ja tilalle ilmestyivät melualuemerkinnät.

- Ensin tämä oli puolustusvoimien kehittämisen kohdealue, nyt tämä on muuttunut melualueeksi ja kuitenkin siinä taustalla on se sama ajatus, että tämän alueen rakentamista rajoitetaan. Tänne ei sallita uutta asutusta, kansalaisaktiivi Sari Korvala sanoo.

Kenraalimajuri Rädyn mukaan maakuntakaavaan piirretyt kaksi melurajaa ovat normaalia meluhaittojen selvitystyötä.

- Harjoitusalueen reunassa kulkeva lähin raja kertoo, että sillä alueella rakentamisesta pitää aina pyytää lausunto puolustusvoimilta. Tarkoituksena on myöskin pyrkiä välttämään sellaista rakentamista, joka tuo alueelle melulle altista toimintaa. Toinen, kauempana oleva raja on ainoastaan alue, jonka osalta pyydetään meiltä lausuntoa silloin kun ryhdytään rakentamaan, Räty selventää.

Puolustushallinnon tarpeet etusijalla

Niinsalon varuskunnan vaikutuspiirissä on useita kyliä kolmen kunnan alueelta. Harjoitusalueen kehittämisessä edetään asukkaiden mukaan yksinomaan puolustushallinnon tarpeista ja maanomistajien oikeuksia poljetaan surutta.

Asukas Kalevi Pukara muistuttaa laista, jonka mukaan puolustusvoimien on kunnioitettava maanomistajia ja annettava heille se oikeusturva mikä heille lain mukaan kuuluu. Pukaran mielestä lain kohta on kokonaan jäänyt käyttämättä.

Tarve ampuma-alueen laajentamiselle on ilmeinen eli puolustusvoimat tarvitsee suurempia varoalueita. Harjoituksia on enemmän ja aseet ovat suurentuneet.

- Mitään perusteita meille ei ole esitetty, että miksi isoilla aseilla ei voitaisi ampua tuolla pohjoisessa esimerkiksi nämä pääammunnat. Minkätakia siviiliasutuksen keskelle pitää kasvattaa Suomen toiseksi suurinta ampuma-aluetta. Sen voisi joku kenraali selittää niin kuin suomeksi, Harri Kontiainen toivoo.

Nato takapiruna?

Asukkaat uskovat, että kasvuhalujen taustalla vaikuttaa puolustusliitto Nato. Huhujen mukaan Pohjankankaalle kaavaillaan puolustusliittokelpoista suurta harjoitusaluetta.

- Kyllähän sen järki sanoo, että Nato-hommiahan tässä taustalla viedään eteenpäin, mitä kokoomuspolitikkojenkin suusta ollaan saatu kuulla. Mutta jos Suomi viedään Natoon niin minkä takia Suomen pitäisi tarjota Euroopan parhaimmat harjoitusalueet ihmisten kustannuksella, Kontiainen pohtii.

Puolustusministeriö kiistää tiukasti Nato-kytkennät.

- Harjoitusalueen koko lähtee liikkeelle siitä, mitkä ovat aseiden vaara-alueet ja kantamat. Meillä pitää olla sellaisia harjoitusalueita, joissa voidaan harjoitella niillä välineillä mitä puolustusvoimille on hankittu. Nato-harjoitusaluetta ei ole olemassakaan. Natossa kukin valtio vastaa itse omien joukkojensa kouluttamisesta omilla kansallisilla järjestelmillään. Näin ollen Nato-peikon heittäminen tähän mukaan on täysin perusteetonta. Kuten ministeriön puolitoista vuotta sitten julkaisemassa raportissa sanottiin meillä ei ole mitään aikomusta myydä tai vuokrata alueita ulkopuolisille, kenraalimajuri Räty vakuuttaa.

Pro Pohjankankaan aktiivit toivovat puolustusvoimien etsivän käyttämättömiä harjoitusalueita vaikka länsinaapurista Ruotsista.

- Kyllä alueen asukkailla on omat oikeutensa, jotka tänne ovat 1600- ja 1700 -luvulla tämän asuttaneet ja nämä alueet ensin vallanneet. Ei voi olla niin, että varuskunta sitten ajaa meidät täältä pois. Ainakaan vapaehtoisesti me emme lähde, Kalevi Pukara uhoaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat