Puolustusministeri Rodionov erotettiin armeijasta

Venäjän presidentti Boris Jeltsin määräsi puolustusministeri Igor Rodionovin eroamaan maan asevoimista. Rodionov jatkaa kuitenkin puolustusministerinä. Jalkaväenkenraali Rodionov täytti 60 vuotta joulukuun alussa, joten hänen eläkeikänsä tuli täyteen. Rodionov olisi voinut jatkaa asevoimien palveluksessa vain presidentin käskykirjeellä.

Rodionovin erottamisen jälkeen Venäjän puolustusministerinä on nyt ensi kertaa siviili. Hänet nimitettiin puolustusministeriksi heinäkuussa. Jeltsin on kertonut venäläisille uutistoimistoille, että puolustusministerin tehtävään aiotaan vastakin nimittää siviili.
-Demokraattisten valtioiden kokemus osoittaa, että siviili puolustusministeriön johdossa pystyy menestyksekkäästi ratkaisemaan valtion puolustuskyvyn vahvistamiseen liittyvät ongelmat, kertoi Jeltsin uutistoimisto RIA:lle.

Rodionovista tuli puolustusministeri viime heinäkuussa sen jälkeen kun Jeltsin oli erottanut Pavel Gratshovin. Rodionov kaavailee laajoja uudistuksia puolustusvoimiin. Niiden miesvahvuus on tarkoitus laskea nykyisestä 1,5 miljoonasta 1,2 miljoonaan vuoteen 1998 mennessä, ja tähtäimessä on myös palkka-armeijan luominen.

Rodionov on joutunut poliittiseen kurimukseen sen jälkeen kun hän viime viikolla erotti Venäjän maavoimien komentajan Vladimir Semjonovin. Erottamisen syyksi ilmoitettiin, että Semjonov oli käyttäytynyt tavalla, joka sovi asevoimiin kuuluvalle henkilölle. Syytöksiä Semjonovia vastaan ei täsmennetty lähemmin. Presidentti Jeltsin ei ole toistaiseksi vahvistanut Semjonovin erottamista, vaan on määrännyt lisätutkimuksia asiasta.

Monissa venäläisissä kommenteissa arvioitiin, ettei todellinen tilanne millään lailla muutu Rodionovin saatua eron asevoimista. Demokraattiseen oppositioryhmään kuuluva kansanedustaja Sergei Mitrohin sanoi Rodionovin eroa asevoimista "pelkästään symboliseksi". Sevodnja-lehden sotilaskommentaattori Pavel Felgenhuer sanoi siviilejä tarvittavan Venäjän puolustusministeriössä demokraattisen ja markkinataloudellisten uudistusten toteuttamisessa.

Felgenhauerin mielestä Rodionovin ero asevoimista ei kuitenkaan ole ehkä oikea tapa hoitaa asia. Asepuvun vaihtaminen siviiliasuun ei tee Rodionovista siviiliasiantuntijaa, jollaista tarvittaisiin, Felgenhauer huomautti. Hän luonnehti Rodionovia "vanhakantaiseksi neuvostoajan ammattisotilaaksi".

Toiselta kannalta arvosteli Rodionovin eroa kommunisteihin lukeutuva duuman turvallisuuspoliittisen valiokunnan puheenjohtaja Viktor Iljuhin.
-Armeijassa ei ole minkäänlaista kuria, ja kun puolustusministerinä on siviili kuria on entistä vähemmän.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat