Puolustusministeri pohtisi varuskuntien määrän uudelleen

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä Puolustusvoimista tehtyjä ratkaisuja joudutaan tulevaisuudessa arvioimaan uudelleen.

Niinistö mainitsee esimerkkinä varuskuntien määrästä ja sijainnista tehdyt päätökset.  

Niinistö kysyi Uudenmaan maanpuolustuspäivän puheessaan, onko nykyinen varuskuntien määrä jatkossa riittävä. Hän piti puutteena sitä, että Suomessa on kokonaisia maakuntia ilman omaa varuskuntaa. Varuskuntaverkostolla on ministerin mielestä vaikutus myös maanpuolustustahtoon.  

– Tällä vaalikaudella varuskuntaverkkoon tuskin tulee muutoksia, mutta jatkossa pidän täysin mahdollisena, että joudumme korjaamaan edellisten hallitusten tässä asiassa tekemiä virheitä, Niinistö sanoi. Hänen mielestään kovien säästöpaineiden alla tehtyjä ratkaisuja on arvioitava kriittisesti.  

Niinistö nosti vuosi sitten varuskuntien lakkautuspäätökset esille ollessaan eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Hän esitti myös tuolloin, että varuskuntien lakkautuspäätökset harkittaisiin uudelleen.  

Vuonna 2012 päätettiin lakkauttaa kuusi Puolustusvoimien varuskuntaa tai joukko-osastoa.  


Lue myös:

    Uusimmat