Puolustus Vilja Eerikan virkarikosjutussa: Rikosilmoitus ei olisi lämmittänyt ketään

8-vuotiaan helsinkiläistytön kuolemaan liittyvässä virkarikosoikeudenkäynnissä annettiin torstaina iltapäivällä puolustuksen loppulausunnot.

Vastaavan sosiaalityöntekijän puolustusasianajajapalasi väitteeseen siitä, että koko syyte on pahimman luokan jälkiviisautta.

- Kukaan ei ole voinut tietää, summasi asianajaja Tiina Nystén.

Syyttäjä on toista mieltä ja vaatii pitkäaikaiselle vastuusosiaalityöntekijälle ja hänen esimiehelleen kuuden ja kahdeksan kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia, kahdelle tuntuvaa sakkorangaistusta ja muille sakkoja.

- Vaaditut rangaistukset ovat uskomattomat. Se osoittaa pyrkimystä seurausvastuuseen, Nystén tylytti syyttäjää. Hänen mukaansa syyttäjä siis vaatii rangaistusta teosta, jonka seurauksena on ollut tytön kuolema, vaikka syytteen mukaan äitienpäivän tapahtumat eivät kuulu nyt käsiteltävään virkarikosjuttuun.

Myös toinen pääsyytetyistä, tytön pitkäaikainen sosiaalityöntekijä, katsoo rangaistusvaatimuksen kohtuuttomaksi. Hän vetosi tänään terveydentilaansa, jotta oikeus jättäisi hänet rangaistuksetta mikäli hänet katsotaan syylliseksi.

Syyttäjän mukaan yksi vakavimmista laiminlyönneistä on se, etteivät sosiaalityöntekijät tehneet heti rikosilmoitusta tytön mustelmista kun saivat päätöksen asiassa tehtyä, vaan päättivät odottaa viikonlopun yli. Silloin tyttö oli jo kuollut. Nysténin mukaan kyseinen rikosilmoitus ei olisi lämmittänyt ketään poliisin jutturuuhkien vuoksi.

- Tässä systeemissä voi olla parannettavaa. Siitä varmaankin toimijat ovat oppineet. Mutta sitä asiaa ei tule sälyttää yksilöiden vastuulle, jos koko systeemi ei toimi.

Lue myös:

    Uusimmat