Puolueet antavat vastauksensa Sipilän kysymyksiin

Eduskuntapuolueet antavat iltapäivällä kirjalliset vastauksensa hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk.) tiistaina esittämiin kysymyksiin.

Keskustajohtaja Sipilä antoi puolueille 15-kohtaisen kysymyslistan ja pyysi lisäksi kantaa valmiiksi muotoiltuihin esityksiin hallitusohjelman eurokriisiä ja ilmastopolitiikkaa koskeviksi kohdiksi.

Sipilä aikoo käydä vastauksia läpi viikonloppuna ja keskustella kunkin puolueen kanssa kahden kesken ensi viikon alussa. Vastausten perusteella Sipilä päättää puolueista, jotka lähtevät neuvottelemaan hallitusyhteistyöstä. Sipilä on kaavaillut hallitukseensa kolmesta viiteen puoluetta.

Lue myös:

    Uusimmat