Puolueen jäsenkirja ei tasoittane enää tietä Kevan johtoon

 Puolueaktiivien marssi Kuntien eläkevakuutuksen Kevan johtoon saattaa päättyä.

Seuraavan toimitusjohtajan valinnassa puoluetausta ei saa vaikuttaa valintaan, arvioivat STT:n tavoittamat Kevan hallituksen jäsenet. 

-Keskustelu siitä, että tehtävään valittaisiin puolueen jäsenkirjan perusteella, on menneestä maailmasta, sanoo hallituksen puheenjohtaja Laura Räty (kok.) 

Samalla linjalla ovat myös hallituksen rivijäsenet. 

-Avoin haku edustaa nykyaikaa, sanoo Heini Jalkanen (kesk.). 

Poliittisen nimityksen kannalla ei ole myöskään Risto Kangas (sit.). Sallamaari Muhonen (vihr.) ei sen sijaan ota kantaa nimityksen politisointiin. 

Hallituksen jäsenet muistuttavat, että puolueen jäsenkirja ei saa kuitenkaan olla este. 

-Eivät kai kaikki ammattijohtajat ole sitoutumattomia? Eli ei kai se tarkoita sitä, että jos on jäsenkirja, olisi ammattitaidoton johtaja, Räty kysyy. 

Työoikeuden professorin Seppo Koskisen mielestä poliittinen virkanimitys ei voi tulla kyseeseen. 

-Tämä on niin ison suurennuslasin alla, että pelleilyksi menisi, jos siihen otettaisiin joku poliittisin ansioin. 

 Sipilä ei anna ehdokkaita 

Kevan toimitusjohtajan paikka on perinteisesti kuulunut keskustalle. 

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan keskusta ei lähde antamaan ohjeita siitä, kuka Ailuksen tilalle pitäisi nimittää.  

-Nyt meiltä kysellään, kun tämä on teidän paikkanne, antakaa nimiä. Nimiä ei meiltä tule, Sipilä sanoi lauantaina Kuopiossa. 

Hän katsoo, että toimitusjohtajan valinnan perusteena pitää olla ainoastaan hakijan pätevyys, vaikkakaan keskustalaisuus ei saa olla valinnan este. 

Kunhan seuraavaa johtajaa valitaan, joutuvat myös johdon edut ja palkkiot syyniin. Rädyn mukaan eduissa ei ole ainakaan korotusvaraa. 

Hallituksen jäsenistä Jalkanen näkee, että edut ovat nyt kohdallaan. 

-Ei ole tarvetta tehdä hätäisiä ratkaisuja julkisuuspainostuksen alla. Kevan eläke- ja sijoitustoiminta toimivat hyvin. Johtajan paikka on iso ja vastuullinen. 

Erosopimuksella vältettiin oikeus 

Seuraajan pohdinta tuli ajankohtaiseksi, kun Merja Ailus ilmoitti eroavansa toimitusjohtajan virastaan lauantaina. 

Keva ja Ailus solmivat erosopimuksen, joka takaa Ailukselle runsaat 300 000 euroa erorahaa. Summaksi otettiin johtajasopimuksessa mainittu 12 kuukauden palkka, joka on sama kuin erottamistapauksessa. 

Seppo Koskinen arvioi, että Keva solmi sopimuksen välttääkseen pitkän oikeusprosessin. Jos Keva olisi päättänyt irtisanoa Ailuksen, olisi irtisanominen todennäköisesti edennyt oikeuteen. 

-Ailus ei varmaankaan ollut syyllistynyt mihinkään sellaiseen virheeseen, joka olisi oikeuttanut irtisanomisen. 

Jos Keva olisi hävinnyt oikeusjutun, olisi Ailus voinut palata virkaansa ja saada palkan koko prosessin ajalta. Sopimuksella tämä vältettiin. 

Koskinen uskoo, että Ailuksen eroamiseen vaikuttivat ennen kaikkea asiasta noussut julkisuusmylläkkä ja hallituksen puheenjohtajan Laura Rädyn voimakas kanta. 

-Jatkamisen edellytyksiä ei enää ollut, kun yleinen ympäristö muuttui niin hankalaksi. Nyt tehty ratkaisu oli kaikin puolin hyvä. 

Räty ei halua enää kommentoida asioita, jotka johtivat eroamissopimuksen allekirjoitukseen. 

-Kevan ympärillä on käyty viime aikoina niin rajua keskustelua, että haluan nyt rauhoittaa tilanteen. 

Lue myös:

    Uusimmat