Mainos

Puolet ruotsalaisista tiukentaisi pakolaiskiintiöitä

Joka toinen ruotsalainen haluaisi pienentää maan pakolaiskiintiöitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan eniten kannatusta tiukemmat kiintiöt saavat maltillisen kokoomuksen tukijoilta.

Puolet ruotsalaisista haluaisi tiukentaa maansa pakolaispolitiikkaa. Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan joka toinen ruotsalainen ottaisi maahan nykyistä vähemmän pakolaisia, kertoo Svenska Dagbladet -lehti.

Göteborgin yliopiston tekemä selvitys paljastaa, että ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen kannattajien asenteet pakolaisia kohtaan ovat muuttuneet selvästi aiempaa kielteisemmiksi, vaikka he vertailussa muiden puolueiden kannattajiin yhä sijoittuvatkin myönteisimpään päähän. Kaikkein epäilevämmin suhtautuvat maltillisen kokoomuksen kannattajat, joista 63 prosenttia piti hyvänä ehdotusta ottaa vastaan nykyistä vähemmän pakolaisia. Sosiaalidemokraateista tätä mieltä oli 49 prosenttia.

Selvityksestä vastaava valtiotieteen professori Marie Demker huomauttaa, että asenteet ovat jokseenkin ennallaan verrattuna tilanteeseen vuotta aiemmin. Hän arvioi, että tulos ei niinkään heijasta pakolaisten vastustusta sinänsä vaan sitä, että pakolaisten sopeutumista edistävän politiikan arvioidaan epäonnistuneen.

Tutkimus osoittaa, että rajalinja asenteissa piirtyy vasemmiston ja oikeiston väliin. Mitä enemmän vasemmalle henkilö itsensä poliittisella kartalla sijoittaa, sitä luultavammin hän suhtautuu myönteisesti pakolaisten vastaanottoon. Porvarileirissä kansanpuolueen kannattajat suhtautuvat pakolaisiin myönteisimmin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.