Puolet kaupan jätteistä elintarvikkeita

Kaatopaikalle kaupoista vietävän ruokajätteen määrä on kolminkertaistunut 15 vuodessa. Määrän kasvuun on useita syitä.

Ruokakaupoissa syntyvän elintarvikejätteen määrä on kolminkertaistunut pääkaupunkiseudulla 15:n viime vuoden aikana. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan (YTV) julkistamien kahden tutkimuksen tuloksista selviää, että alueen päivittäistavarakauppojen sekajätteestä yli puolet on elintarvikejätettä.

Projektipäällikkö Silja Huuhtanen YTV:stä kertoo, että syitä elintarvikejätteen määrän kasvuun ei varsinaisesti tutkittu. Ilmeisesti taustalla on monia eri tekijöitä.

-Meidän aineistomme paljastaa, että supermarketeista tulee suhteessa eniten elintarvikejätettä. Suurien kauppojen määrä kasvaa, mikä osaltaan voi selittää jätemäärän kasvua.

Ei enää sianruoaksi

15 vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna biojätteen lisääntymiseen on vaikuttanut selvästi myös se, että ruokajätettä ei saa enää käyttää eläinten ruokkimiseen yhtä vapaasti kuin ennen. 90-luvun alussa ruokajätettä toimitettiin hyvin paljon sianruoaksi. Tämä on lähes loppunut, koska säännökset tiukentuivat selvästi 1990-luvulla.

Pakkaus on ongelma

Vaikutuksensa jätemäärän kasvuun on myös sillä, että suuri osa ruoasta on pakattua. Huuhtanen sanoo, että tutkimusaineiston perusteella reilusti yli puolet kauppojen sekajätteeseen heitetystä elintarvikejätteestä oli pakkauksessa.

Ruoka-apuun tai eläimille

Tilanteen parantaminen on Huuhtasen mukaan kiinni kaupoista. Yksi mahdollisuus olisi ohjata valikoimasta poistettavia tuotteita ruoka-apuun. Tällaiseen tarkoitukseen sopisivat vain sellaiset elintarvikkeet, joiden viimeinen myyntipäivä ei ole ylittynyt. Leipäjätettä taas olisi mahdollista antaa hevostalleille.

Jätteenlajittelun valvonta vaikeaa

Pääkaupunkiseudun jätehuoltomääräysten mukaan yli 50 kiloa biojätettä viikossa tuottavissa kiinteistöissä jätteet pitäisi lajitella. Keinot määräyksen valvontaan ovat kuitenkin heikot. Voidaan tarkistaa, että 50 kilon rajan ylittävissä kiinteistöissä on biojäteastia. Sitä taas ei tiedetä, lajitellaanko jäte vai ei.

Muutkin kuin kaupat leväperäisiä lajittelussa

Kauppojen lisäksi myös muilla pääkaupunkiseudun työpaikoilla on paljon petrattavaa jätteen lajittelussa. Hotelleissa ja ravintoloissa biojätettä on sekajätteestä noin 40 prosenttia, toimistoissa kolmannes ja kouluissa neljännes. Sairaalat erottuivat tutkimuksissa edukseen, niiden sekajätteestä vain 7 prosenttia oli elintarvikejätettä. Toisaalta sairaalajätteessä oli paljon kertakäyttötuotteista syntyvää roskaa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 10.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat