Itävallan tekemä viime hetken tasoitusmaali EM-jalkapallon ottelussa Puolaa vastaan kävi Puolan pääministerin Donald Tuskin luonnolle, ja hänelle tuli halu tappaa erotuomari. Englantilaistuomari antoi kiistanalaisesti rangaistuspotkun ottelun yliajalla, ja Itävalta otti rankkarilla 1-1-tasapelin.
Ivica Vasticin osuma merkitsee sitä, että Puolalla on koossa vain piste kahdesta ensimmäisestä EM-alkulohkopelistä.
- Pääministerinä minun on oltava tasapuolinen ja tyyni. Mutta eilisiltana puhuin asiasta hyvin eri lailla, halusin tappaa, innokkaana jalkapallofanina tunnettu Tusk selvitti perjantaina.
- Erotuomarit erehtyvät, ja tämä oli selkeä virhe joka vahingoitti meitä kaikkia. Olisi ollut parempi, jos olisimme hävinneet avauspuoliajalla kun Itävallalla oli paikkoja, eikä 93 minuutin jälkeen selvään erehdykseen.
Itävalta hukkasi kolme hyvää maalipaikkaa, ennen kuin Roger Guerreiro vei paitsiomaalilla Puolan johtoon 30. minuutilla. Puolalla on nyt edessään vaikea tehtävä puolivälieriin pääsyssä, kun se kohtaa lohkon voittavan Kroatian maanantaina.
(MTV3-STT-Reuters)
