Puolalta moitteita EU:lle, Natolle ja Saksalle

Puolan ulkoministeri viittasi mm. Puolan käymiin ohjuspuolustusjärjestelmäneuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa.

Puolan ulkoministeri Anna Fotyga on moittinut EU:lle, sotilasliitto Natolle ja Puolan naapurimaalle Saksalle.

- Puolan asema ei ole samanarvoinen muihin EU- ja Nato-maihin verrattuna, totesi Fotyga yhdysvaltalaisessa International Herald Tribune -lehdessä.

Ministeri viittasi Puolan neuvotteluihin Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat haluaa sijoittaa osia ohjuspuolustusjärjestelmästään Puolaan, ja Fotygan mukaan hänen maallaan on oikeus päättää asiasta lopullisesti itse.

Fotyga suomi myös Saksaa, joka haluaisi takaisin Puolaan jääneet saksalaiset historialliset kulttuuriesineet. Fotygan mukaan Puola ei ole varastanut kulttuuriaarteita, vaan saksalaiset piilottivat ne Puolan alueelle miehitettyään maan toisessa maailmansodassa.

Myöskään Saksan vastahankaisuus sopia Itämeren pohjaan sijoitettavan kaasuputken rakentamisesta muiden EU-maiden kanssa eivät keränneet ulkoministeriltä kiitosta.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat