Puolalaiset EU-jäsenyyden kannalla

Ovensuukyselyjen mukaan puolalaiset ovat äänestäneet EU-jäsenyyden puolesta.

Puolan lippu

Ovensuukyselyjen mukaan puolalaiset ovat äänestäneet EU-jäsenyyden puolesta. Myös äänestysaktiivisuus on ensi tietojen mukaan noussut yli vaaditun 50 prosentin.

Kyselyjen mukaan yli 81 prosenttia äänestäjistä on kannattanut unioniin liittymistä ja noin 18 prosenttia vastustanut sitä.

Kaksipäiväiset vaalit alkoivat eilen, ja ensimmäisen päivän äänestysaktiivisuudeksi ilmoitettiin vain 17,6 prosenttia. Vaalituloksen pelättiinkin mitätöityvän, mikäli toinen päivä ei olisi innostanut äänestäjiä liikkeelle.
Tänään messun jälkeen ihmiset osallistuivatkin jo vilkkaammin, kuten katolilaisen maan perinteisiin kuuluu.

Kannatus suurinta kaupungeissa


Vilkkainta osallistuminen oli Varsovassa, jossa 32 prosenttia äänestäjistä kävi uurnilla jo ensimmäisenä päivänä. Myös muissa kaupungeissa EU-kannatus on suurempaa, mutta maaseudulla ihmiset pelkäävät, että jäsenyys vahingoittaa maataloutta.

Vaaleja edeltäneiden mielipidemittausten mukaan kolme neljästä puolalaisesta kannattaa jäsenyyttä. Mikäli äänestysvilkkaus jäisi alle vaadittavan kynnyksen, päätös siirtyisi Puolan parlamentille, jonka uskotaan kannattavan jäsenyyttä.

Äänestyspaikat suljettiin kello 21 Suomen aikaa. Varsinaisia tuloksia odotetaan myöhemmin illalla.

(MTV3-AFP-Reuters-TT-STT)

Lue myös:

    Uusimmat