Puolaan uusi puolustusministeri

Puolan edeltävä puolustusministeri erosi tehtävistään riideltyään pääministerin kanssa Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmästä.

Puolan presidentin Lech Kaczynskin läheinen liittolainen Aleksander Szczyglo on nimetty maan uudeksi puolustusministeriksi, kerrotaan Puolan televisiossa.

Szczyglo, 43, korvasi aikaisemmin eilen eronneen puolustusministeri Radoslaw Sikorskin. Szczyglo on toiminut aikaisemmin apulaispuolustusministerinä runsaat puoli vuotta viime vuoden elokuuhun saakka. Sen jälkeen hän on johtanut presidentin yksityistoimistoa.

Sikorski erosi riideltyään pääministeri Jaroslaw Kaczynskin kanssa Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmästä, kertovat paikalliset tiedotusvälineet.

Lehtien mukaan Kaczynski ja hänen veljensä presidentti Lech Kaczynski arvioivat, että Sikorskin tapa neuvotella Yhdysvaltain kanssa vaaransi kilpihankkeen. Yhdysvallat aikoo sijoittaa ohjustorjuntakalustoaan sekä Puolaan että Tshekkiin.

Sikorski oli yrittänyt myös toistuvasti syrjäyttää varapuolustusministeri Antoni Macierewicziä, joka tunnetaan Kaczynskien läheisenä tukijana. Macierewicz johtaa Puolan sotilastiedustelua.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat