Puolaan ehkä hallitus vasta presidentinvaalien jälkeen

Mikäli Puolan presidentinvaalissa tarvitaan toinen kierros, voi uuden hallituksen muodostaminen siirtyä lokakuun lopulle.

Konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen (PiS) nousu Puolan suurimmaksi puolueeksi saattaa lykätä hallituksen muodostamista jopa kuukaudella. Sunnuntaiset parlamenttivaalit voittaneen PiS:n johtaja Jaroslaw Kaczynski, 56, on todennäköinen pääministeri, mutta vain siinä tapauksessa, ettei hänen identtistä kaksoisveljeään Lech Kaczynskia valita Puolan presidentiksi.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on 9. lokakuuta. Jaroslaw Kaczynski antoi ymmärtää jo heti vaalituloksen selvittyä maanantain vastaisena yönä, että pääministerin nimi selviää vasta sitten, kun tiedetään kuka on Puolan presidentti.

Varsovan kaupunginjohtajana työskentelevä Lech Kaczynski kamppailee presidentin paikasta parlamenttivaaleissa toiseksi tulleen liberaalin Kansalaisjulistus -puolueen (PO) johtajan Donald Tuskin, 48, kanssa. Tällä hetkellä Tusk johtaa selvästi presidenttikilpaa. PO:sta on tulossa PiS:n hallituskumppani.

Mikäli presidentinvaalissa tarvitaan toinen kierros, voi uuden hallituksen muodostaminen siirtyä lokakuun lopulle. Teoriassa on mahdollista, että Puolaa johtaisivat Kaczynskin kaksoset. Toistaiseksi he itse ovat torjuneet tämän mahdollisuuden. Mielipidemittausten mukaan myös puolalaisten enemmistö vastustaa ajatusta.

Kansalliset arvot taas EU-pöytään

Keskusta-oikeistolaisten vaalivoittajien juuret ovat Solidaarisuus-liikkeessä. Molemmat puolueet ovat vankkoja markkinatalouden kannattajia, mutta PiS korostaa liberaalia PO:ta enemmän valtion roolia sosiaali- ja talouspolitiikan ohjailussa. PiS suhtautuu PO:ta selvästi jyrkemmin mm. aborttiin ja homoliittoihin. Yhdeksi syyksi PO:n yllättävään häviöön PiS:lle pidetään sen vapaamielisyyttä moraalisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä.

Mikäli Puolaan syntyy Jaroslaw Kaczynskin johtama hallitus, niin se näkyy myös Puolan EU-politiikassa. Poliittisten tarkkailijoiden mukaan EU-pöydässä kuullaan vielä samoja kansallisia arvoja korostavia äänenpainoja kuin Puolan EU-neuvotteluissa.

Jaroslaw Kaczynskilla ei ole juurikaan kansainvälistä kokemusta. Yhteyksien luomista saattaa vaikeuttaa myös se, että konservatiivisesta arvomaailmasta huolimatta puolueen talouspolitiikkaa pidetään vasemmistolaisena.

Talouselämälle tulos pettymys

Talouselämälle PiS:n nousu pääministeripuolueeksi oli pettymys. Se tuki avoimesti PO:ta, joka lupasi vauhdittaa yksityistämistä, alentaa verotusta ja vähentää julkista kulutusta mm. lakkauttamalla 100-jäsenisen senaatin ja puolittamalla 460-paikkaisen sejmin edustajamäärän. Osaan uudistuksista tarvitaan perustuslain muutos, jonka toteuttamiseen PiS:n ja PO:n saamat 285 edustajapaikkaa eivät kuitenkaan riitä.

Uuden hallituksen vaikeimpia tehtäviä ovat työttömyyden alentaminen ja kriisissä olevan terveydenhuollon järjestäminen. Puolassa työttömyys on 17,8 prosenttia ja työllisyysaste vain 51 prosenttia. Ongelmien ratkaisu onnistuu vain mikäli kumppanit pystyvät sopimaan riittävän yksityiskohtaisesta hallitusohjelmasta.

Parlamenttiin kuusi puoluetta

Puolan parlamentin alahuoneeseen sejmiin pääsi vain kuusi puoluetta, kun nykyisin siellä on 15 puoluetta.

Viiden prosentin äänikynnyksen ylittivät hallitusvastuussa olleen Demokraattisen vasemmistoliiton (SLD) lisäksi radikaali Itsepuolustus, konservatiivinen Puolalaisperheiden puolue (LPR) ja Puolan viljelijöiden puolue (PSL).

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat