Puola nihkeänä euroalueen velkaratkaisuille

Vaaleihin valmistautuvaa Puolaa on vaikea taivutella tukemaan euroalueen velkakriisin ratkaisuja, joista neuvotellaan maaliskuun aikana. Yhteisvaluutta euron vastustus kasvaa Puolassa ja monien puolalaisten mielestä koko EU on eurokriisin myötä muuttumassa diktatuuriksi, jossa Saksa ja Ranska määräävät tahdin.

Juuri nyt Puolan zloty on vientiyrityksille liian vahva. Siitä huolimatta omasta valuutasta halutaan pitää kiinni.

Esimerkiksi Mlekovitassa, yhdessä Puolan suurimmista meijeristä euroa mietitään toden teolla.

Toimitusjohtaja Dariusz Sapinski pitää MTV3:n uutisten haastattelussa euroa huonona ideana.

- Euro olisi meille erittäin haitallinen. Meidän pitää odottaa sen kanssa niin pitkään kuin mahdollista.

Puola selvisi rahoitusmarkkinoilta lähteneestä lamasta paremmin kuin euromaat. Siksi myös tavalliset puolalaiset vieroksuvat nyt yhteisvaluuttaa.

Ekonomisti Krzysztif Rybinski pitää valuutta-asiaa vaikeana.

- Euroon on vaikea ottaa kantaa tyhjentävästi. Kaikissa muissa maissa tässä meidän ympärillämme, esimerkiksi Slovakiassa, euro nosti kaikkia hintoja. Sitä myös täällä kaikki pelkäävät.

- Tänään kukaan ei menisi vaaleihin iskulauseella, jonka mukaan Puola menee liittyy nopeasti euroalueeseen, koska sillä häväiäisi nyt vaalit, Rybinski sanoo.

Euroa karsastaville puolalaisille on myös vaikea myydä maaliskuun aikana tehtäviä päätöksiä, joilla euroalueen velkakriisi on tarkoitus ratkaista.

Eurokansanedustaja Ryszard Czarnecki puhuu jopa diktatuurista.

Ranska ja Saksa ehdottavat käytännössä talouteen diktatuuria, joka koskisi myös niitä maita, jotka eivät kuulu euroalueeseen.

Kaikkein hankalin Puolalle on Saksan ja Ranskan ajama kilpailukykysopimus.

Kun Puola jossain vaiheessa liittyy euroalueeseen, tällainen sopimus on myrkkyä useimmille vientiyrityksille, joiden kilpailukyky on tähän asti perustunut ennen muuta valuuttakurssiin.

Katso Tapio Nurmisen juttu (Seitsemän uutiset 7.3.2011)

Lue myös:

    Uusimmat