Puola kiirehtii EU:hun

Puola tähtää EU:n jäseneksi vuoteen 2003 mennessä. Puola patistelee unionia antamaan tarkan päivämäärän laajentumisneuvottelujen seuraalle kierrokselle.

Puolan lippu

Puolalaiset uskovat, että EU olisi valmis laajentumaan, mutta maassa epäillään unionin poliittista tahtoa ottaa vastaan uusia jäseniä.

Maa on neuvotellut EU:n kanssa liittymiskysymyksistä pari vuotta, ja sen ongelmia ovat muun muassa maatalous, työvoiman vapaa liikkuvuus, maanomistuskysymykset sekä ympäristön tila.

Kulttuurikaupunki Krakova valmistautuu vieraisiin

Krakova

Eteläpuolalainen Krakova on yksi tämän vuoden eurooppalaisista kulttuurikaupungeista - saman tittelin jakaa myös Helsinki.

Krakovalle tähän yhdeksän kaupungin ryhmään pääsy oli varsin tärkeää, nyt se pystyy yhä paremmin näyttämään muulle Euroopalle olevansa vanha, kulttuuria suorastaan tihkuva keskiaikainen kaupunki, jolla on paljon annettavaa esimerkiksi turisteille.

Viisi vuotta sitten EU:n kulttuuriministerit tekivät kiistellyn päätöksensä. Vuoden 2000 Euroopan kulttuurikaupungiksi valittiin yhdeksän kaupunkia tittelin anojien joukosta. Helsingin ohella kunnian saivat pohjolassa myös Reykjavik ja Norjan Bergen - itäisestä Keskieuroopasta nimettiin Praha ja Krakova.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat