Puola ja USA edistyneet neuvotteluissa ohjuskilvestä

Ohjuskilven osia on jo Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Grönlannissa.

Puolan mukaan se saattaa allekirjoittaa lähikuukausina sopimuksen Yhdysvaltain kanssa amerikkalaiseen ohjuskilpeen kuuluvien osien sijoittamisesta Puolaan.

-Ehkäpä muutaman kuukauden sisällä, alkusyksystä, saatamme päästä yhteisymmärrykseen (sopimuksen) sisällöstä, sanoi Puolan apulaisulkoministeri Witold Waszczykowski tavattuaan amerikkalaisen virkaveljensä John Roodin Varsovassa.

-Tämä on totta kai kaikkein optimistisin vaihtoehto, hän lisäsi. Rood oli hieman varovaisempi sanoissaan. Hänen mukaansa neuvottelut asiasta ovat vasta alkuvaiheessaan. Vielä on paljon töitä tehtävänä ja lisää keskusteluja käytävänä, Rood muistutti.

-Vielä on paljon neuvoteltavaa, mutta tämänpäiväisten keskustelujen jälkeen olen optimistinen sen suhteen, että pääsemme yhteisymmärrykseen, hän sanoi. Yhdysvallat kaavailee ohjuspatterin rakentamista Puolaan ja tutkakeskusta Tshekkiin.

Ne olisivat osa ohjustorjuntajärjestelmää, jota tarvitaan Yhdysvaltain mukaan Iranin ja Pohjois-Korean hyökkäysten varalta. Ohjuskilven osia on jo Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Grönlannissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat