Punaisen talon paritus jälleen käräjille

Syyttäjä vaati rangaistuksia paritusrikoksista ja niistä saadun runsaan kolmen miljoonan euron hyödyn menettämistä valtiolle Kotkan paritusjutussa. Ns. Punaisen talon uusimman paritusjutun käsittelyn alkoi Kotkan käräjäoikeudessa Haminassa tänään.

Syytettyinä ovat yhdeksi päätekijäksi epäilty venäläinen nainen ja kuusi suomalaista miestä. Kaikki kiistivät syyllistyneensä paritusrikokseen. Myös korvausvaatimukset kiistettiin. Puolustus korosti, etteivät kenenkään suomalaisen osalta toteudu paritusrikoksen tunnusmerkit. Korvausvaatimuksesta oikeudelle todettiin, että ne ovat maksettuja vuokria, kulukorvauksia tai työstä saatua palkkaa.

Puolustus haluaisi selvittää tarkemmin venäläisnaisen roolin Punaisessa talossa. Kaikkea saatua hyötyä ei sen mukaan voida laskea hänen kontolleen, ja korvausvaatimuksia pidettiin liian suurina. Tutkintamateriaali sisältää puolustuksen mukaan runsaasti "muilta kuultua". Jutun telekuuntelutiedot taas on saatu törkeää huumausainerikosta tutkittaessa. Tänään ohjelmassa oli oikeuden katselmus tapahtumapaikalla Kotkassa. Siinä tutustuttiin talon huonetiloihin ja sen nykyiseen kuntoon.

Todistajat Venäjältä avainasemassa

Jutun käsittely jatkuu tällä viikolla vielä kolmena päivänä. Vuorossa ovat kirjalliset todisteet ja asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen. Seuraavalla viikolla kuullaan Suomessa olevia todistajia. Syytteessä olevista suomalaismiehistä kolme on jo aikaisemmin saanut paritustuomion Kotkan käräjäoikeudessa.

Punaisen talon toiminta on ollut oikeudessa tätä ennen kolme kertaa. Nyt alkaneeseen oikeuskäsittelyyn on varattu koko heinäkuu. Yksi oikeudenkäynnin avainkysymyksiä on, saadaanko Venäjältä paikalle todistajiksi kutsutut 13 talossa prostituutiota harjoittanutta naista istuntoon heinäkuun lopulla. Jutun loppulausunto annetaan 29. heinäkuuta. Ratkaisun lasketaan venyvän pitkälle elokuulle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat