Punaisen Ristin työntekijöitä surmattiin Tshetsheniassa

Kuusi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean sairaalatyöntekijää - heistä viisi naisia - murhattiin varhain tänään Tshetsheniassa. Ampuja tai ampujat tunkeutuivat Punaisen Ristin sairaala-alueen asuntolaan ja ampuivat ulkomaiset työntekijät näiden nukkuessa.

Surmatut työskentelivät Groznyin eteläpuolella Novyi Atagin kylässä. Sairaala oli selvästi merkitty Punaisen Ristin tunnuksin. Punainen Risti päätti iskun jälkeen keskeyttää kaiken toimintansa Tshetsheniassa toistaiseksi.

Surmansa saivat kaksi norjalaista, hollantilainen, kanadalainen, espanjalainen ja uusiseelantilainen työntekijä. Lisäksi yksi sveitsiläinen haavoittui vaikeasti. Surmatuista neljä oli sairaanhoitajia.

Sairaalassa työskennelleet suomalaiset, kirurgi Heikki Penttilä ja sairaanhoitaja Sirpa Tuhkanen, ovat kunnossa, kerrottiin Suomen Punaisesta Rististä. Kolmas suomalainen, mekaanikko Jaakko Koskimies on tällä hetkellä Groznyissa.

Kansainvälisen Punaisen Ristin edustaja Tony Burgener sanoi Genevessä, että hyökkääjät tunkeutuivat sairaalan asuntolaan kello neljä tänä aamuna paikallista aikaa. Hyökkäyksen motiivista tai hyökkääjien henkilöllisyydestä ei ole vielä mitään tietoa.

Suomalaiset seinänaapureina

SPR:n kansainvälisen avun päällikön Kalle Löövin mukaan suomalaiset asuvat surmansa saaneiden seinänaapureina. Varmaa tietoa ei kuitenkaan ole, olivatko suomalaiset huoneessaan iskun tapahtuessa. Punainen Risti evakuoi tänään jäljelle jääneet työntekijänsä sairaalasta, jossa hoidetaan mm. miinoista haavoittuneita lapsia. Sairaalan oli lahjoittanut Norjan Punainen Risti, joka myös vastaa pääosin sen rahoituksesta.

Evakuoitaville tehdään järkyttävän kokemuksen jälkeen ns. "psykologinen debrieffaus", Löövin mukaan todennäköisesti jo Groznyissa. Suunnitelmista sen jälkeen ei ole tarkkaa tietoa, mutta Suomen Punainen Risti on ilmoittanut haluavansa suomalaiset "jouluksi kotiin".

Norjan ulkoministeri Björn Tore Godal tuomitsi iskun ja sanoi, että kaikki on tehtävä syyllisten saamiseksi oikeuden eteen. Tshetshenian varapääministeri Movladi Udugov luonnehti murhia raakalaismaiseksi teoksi ja sanoi, että ne on suunnattu alueen rauhanpyrkimyksiä vastaan.

Myös presidentti Boris Jeltsinin edustaja tuomitsi iskun ja toivoi samalla, ettei välikohtaus lopeta Tshetshenian rauhaprosessia. Tshetsheniassa on määrä pitää parlamentti- ja presidentinvaalit 27. tammikuuta.

Tshetsheniassa toimii useita kansainvälisiä avustusjärjestöjä, joilla on ollut monesti ongelmia mm. sieppausten ja lunnasvaatimusten kanssa. Tätä aiemmin vain kaksi ulkomaista työntekijää on surmattu, yksi amerikkalainen ja yksi suomalainen. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n kanssa yhteistyössä toiminut suomalainen Matti Aho ammuttiin Shalin kaupungissa hieman vajaa vuosi sitten.
(STT-Reuter-DPA-AFP-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat